No eipä sieltä tullut A-finaalipaikkaa, vielä. Ultrapitkät oli rokottaneet sen verran menoa, ettei mono ollut riittävän palautuneella syönnillä. Karsinassa selän keskellä solar plexuksen kohdalla painoi jumi, joka tuntui myös B-finaalissa juostessa. Huutaminenkaan ei kipukohtaa avannut.

Mutta suunnistus kulkee nyt. Tein viikonlopun otatuksissa kolme virhettä, joista pummia kertyi yhteensä noin 1min20sek. Eka pööpöily oli seurausta rinteessä huonosti sujuneen rastivälin jälkeisestä harmittelusta. Toka virhe meni osaksi kartan piikkiin, kun sekä vihree että keltainen väri oli jostain syystä jäänyt Lehon Markun paletista pois. Kolmannen virheen syyksi paljastui erinomainen seuratyö, sillä Mäntsälän Urheilijoiden seura-asu kiinnosti hetkellisesti omaa ajattelua enemmän.

SM-keikan toinen iso anti oli Alanissin Jarkon eli lappilaisittain tutummin Jortin suunnistuskeskukseen tutustuminen. Tenholan vanha kyläkoulu on saanut uuden ilmeen ja noin 50 huoneen lukaalissa nähtäneen suunnistavia viherpiipertäjiä jatkossa sankoin joukoin. Tenholahan on suurinpiirtein siinä kohtaa mistä löytyy parhaimmat kevätleirimaastot.

Seuraavaksi edessä on Finlandia-maraton. Täytyypä alkaa muisteleen niitä aikoja, kun tuli Jyväskylän järviä useampaan otteeseen saman päivän aikana kierrettyä.

t. Sika

P.S. Onnittelut Pasille ja Omalle! Pitkän matkan mestaruus on nyt voitettu kanta ja lappilainenkin aikuissuunnistus palannut takaisin mitaleille oliskos nyt 20 vai 30 vuoden tauon jälkeen.

Oli Marttiini tylsynyt. Liekö ponsilaisten nylkeminen vienyt parhaan terän, kun en jaksanut norjalaisten kyydissä kuin alkumatkan. Banketissa väen vähyyttä ja kovuutta ihmetellessä totesin, että on Tandilla ja Pipolla kova työ luotsata suomipojat takaisin mitalikantaan.

Tässä muutama fakta: Norjalaisten ultrapitkillä oli maailmanmestareita ja muita MM-kisakävijöitä liuta paikalla. Suomen erikoispitkillä ei ketään, tänäkään vuonna. Norjalaisten ultrapitkillä viiletettiin voittoaikaan 5.20-kilometrivauhdilla. Suomessa moista menoa näkee vain sprinteissä. Norjan ultrapitkille matkustettiin keskimäärin vajaan tuhannen kilometrin päästä. Suomen ultralle startataan kotiovelta. Norjalaisten ultrapitkät juostiin väliaikalähtönä, Suomessa totutusti peesataan.

Itsetuntoni olisi ehkä kärsinyt jonkinlaisen kolauksen, ellen olisi paikannut heti seuraavana aamuna Silsandin kisojen voitolla. Sain palata tuttuun ja turvalliseen pienipiirteiseen pusikkoon, jossa vauhtia ei tarvitse pitää. Sen kun vain liputtelee.

Matte oli muuten ainoa suomalainen huippu, joka osallistui norjalaisten ultrapitkille. Onko sattumaa, että hän on myös ainoa suomalaismies, joka on pitkillä matkoilla MM-kisoissa viime vuosina menestynyt? Tai no mitaliahan ei ole tullut, mutta on sentään päässyt voittajia kättelemään.

Vaikken uskokaan suoraviivaiseen tekemiseen, niin tässä asiassa saattaisi suomalaispoikiakin auttaa kovissa kisoissa kulkeminen. Kun kuuma ryhmä alkoi lapata reilun tunnin kohdalla ohi niin siinä oli reisipareja ihasteltavana. Naamat näytti myös talvisodan käyneiltä.

Ensi viikonloppuna on Karjaan SM-kisat. A-finaalipaikkaa ei ole moneen vuoteen tullut eli on aika tehdä comeback.

t. Joskus vielä voitan Gjermundin

Topin innoittamana ja Ponnen cc-osaston vaatimuksesta väännän nyt hieman rautalangasta missä oikein suomalaisessa suunnistuksessa mättää. Rajaan esimerkkini em. idoleideni seuroihin, koska sekä Ikaalinen että Pello on osoittanut vuosien varrella poikkeuslaatuista kykyä kehittyvään seuratoimintaan. Huomautan, että tällä hetkellä Ponsi on kuukahtamassa, joten toivon pellolaistenkin heräävän ennenkuin juna menee ohi.

Jotta ajatuksenjuoksuani olisi helpompi seurata määrittelen ensin seuratasolla huippusuunnistuksen syntymiseen vaikuttavat kriteerit, joita on mielestäni vain tasan kolme:
1. Seurasta on löydyttävä suunnistaja, joka juoksee muilta karkuun aina kun haluaa
2. Seurasta on löydyttävä suunnistaja, joka löytää rastit aina kun haluaa
3. Seurasta on löydyttävä suunnistajia, jotka haluavat oppia näiltä MOLEMMILTA edellämainituilta

Hyvin harvoin sekä muilta karkuun juokseva että rastit aina löytävä tiivistyvät samaan henkilöön. Nouskilaiset ovat tässä mielessä (vielä) hyvässä asemassa, sillä heillä ovat fanitettavat Anjalat erikseen, siis Topi ja Ari. (Veskultakin tosin löytyy kykyä juosta muilta karkuun silloin, kun ei ole telakalla tai muuten vaan montussa.)

Pellolaiset sensijaan ovat ajaneet miinaan luullessaan sekä muilta karkuun juoksevan että rastit aina löytävän ominaisuuksien tiivistyvän Omaan. Totuushan on, että vaikka Oma juokseekin kovaa niin liput hällä on edelleenkin pahasti hukassa. Seqpeä kannattaisikin konsultoida (tai edes vähän fanittaa), jotta seuratoiminnan montusta ylös pääsettä.

No miten tämä liittyy sitten suomalaiseen suunnistukseen?

Suomalaisessa suunnistuksessa kansainvälinen tulos tehdään seuratyön päälle. Kun huippuseuroja on tarpeeksi niin silloin maajoukkuetason valmennus voi kohdistua mm. sellaisiin tärkeisiin asioihin kuin pissan tyhjentämiseen seuratasolla ylivoimaisesti menestyvän urheilijan päästä. Tätä aluetta tulisi vahvistaa entisestään, vaikkei se nyt niin suuri ongelma tällä hetkellä olekaan.

Sensijaan suomalaisen suunnistuksen ongelmana on, ettei kriteerikohdan numero 3. enää useinkaan täyty. Seuroissa on kyllä paljon suunnistajia, mutta he eivät ole oikeasti kiinnostuneita oppimaan mestareilta. Miksi haastaisin oman kehittymiseni, kun en kuitenkaan maajoukkueeseen lahjoillani pääse? Jukolaan jaksaisin ehkä satsata, mutta en tottavie henkilökohtaisesti…

Jotta suomalainen suunnistus nousisi takaisin kansainväliselle huipulle tulisi seuraavat muutokset tehdä:
- Välittömästi huipun takana oleville suunnistajille (rankisijat 30 - 300) on luotava mielenkiintoisia haasteita, jotta he oikeasti innostavat myös parhaimpia maajoukkueurheilijoita kehittymään seuraavalle tasolle.
- Maajoukkueurheilijoita on valmennettava sekä yhdessä että erikseen.

Jotta sanomani tulisi selväksi:
1. Liiton on varmistettava, että Viestiliiga palaa kisakalenteriin mahdollisimman nopeasti.
2. Liiton on varmistettava, että maajoukkue saa hyvien matkajärjestelyjen lisäksi myös valmennusta.
3. Seurojen on jatkettava pioneeri- ja kehitystöitään omilla vahvuusalueillaan.

t. Marko

Tunturi on takana ja Pellon paidat edelleenkin edessä. Teimme toisena päivänä ison mokkerin kolmosrastille, jonka myötä palkintosijat katosivat lopullisesti horisonttiin. Yllätykseksi pakettimme laukesi Kiilopäällä myös monelta muulta osin.

Vedimme varsin rankan valmistautumisen Tunturiin, kun jatkoimme seikkailukisan jälkeen Kuusamoon rastipäiville ja Karhun kierrokselle. Saman viikon päätteeksi paukutimme Merenkurkun rastipäivien kolme kisaa ja pisteenä iin päälle vielä Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuserikoispitkän. Erikoispitkältä irtosi voitto, mutta jo silloin juoksu tuntui karmean väsyneeltä. Tunturiin lähtiessämme emme olleet vielä täysin palautuneet todelliseen kisavalmiuteen.

Mutta alkkarit on nyt haudattu ja katse vakaasti syyskuun SM-kisarumbassa. Viimeistelen tuloskuntoni vielä elokuun lopulla Senjan lähettyvillä Norjan erikoispitkän mestaruuskisoissa. Sörreisan ultralång onkin vielä perinteinen väliaikalähtökisa eli siellä kovat on kovia. Gjermund omaasukua Hanssenin päänahka onkin irroittamatta, joten Marttiinia tässä teroittelen.

t. Karhu

AC24 on paketissa! Kiitos kaikille järjestäjille ja matkassa mukanaolleille!

Seikkailimme Mikon kanssa viimeistä etappia vaille täyden matkan eli noin parisataa kilsaa. Meno maistui mukavalle, vaikka alkumatkasta tulikin sössittyä monessa kohdin. Hattua täytyy nostaa Pellon hardcorelle. Kairojen miehet katosivat horisonttiin aamuyön tunteina.

Omat kokeilumme onnistuivat varsin mallikkaasti, vaikka tunturimaratonin etappivoittoa ei vielä irronnutkaan. Itselleni heikoimmat hetket ajoittuivat Oloksen päälle pyöräiltäessä sekä Raattamaan meloessa. Repun verran raskaampi pyörä, liian pitkä mela tai univelka näyttävät edelleen olevan jonkinlaisia pullonkauloja suorituskyvyssäni.

Ravintoratkaisujen osalta luomulinja toimi. Lähdevesiä löytyi ja ne imeytyivät selkeästi paremmin kuin pullotetut vedet. Tuoreet rusinat ovat myös helppokäyttöisyydessään energiabuustien parhaimmistoa. Hunajan kanssa ongelmana oli tuubin muoto, jossa paine pääsi karkaamaan pullon tyhjentyessä. Täysruokosokerikiteitä emme nyt päässeet käyttämään, kun viimeinen pitkä pyöräilyosuus jäi väliin. Luonnon tarjoamista muista antimista mainittakoon vielä reitin varrelta löydetyt (oisko Hannun ja Sepp… Kertun) piparit, joita olivat Fazerin sininen ja pähkinät sekä tietenkin seikkailu-urheilun perusravintoympyrä eli sipsit ja kokis

Jos aiomme jatkossa kisata kärkisijoista myös seikkailu-urheilussa niin välineisiin ja harjoitteluun on panostettava. Melonta ja pyöräily vaativat lisäkilometrejä vaikeissa maastoissa ja koskissa. Polkimiin on tuunattava lukot ja Mikon reppu- ja vaatetuskalustoakin on uusittava. Australia trekkingillä ei enää tulla.

Kesä jatkuu nyt pohjoisen suunnistuskisojen merkeissä mm. Koillismaan Rastipäivillä, Koskelankylän Riennon 100-vuotisjuhlakilpailulla, Tunturisuunnistuksella ja aluemestaruuskisoilla. Mikon ilme oli Lumikerolla sen verran tuima, että uskoisin Tunturissa taas pohjoistuulen puhaltavan.

t. Norden-Mark

Namaste!

AC24-seikkailukisaan on vain vajaa vuorokausi aikaa. Edessä on siis kesän ensimmäinen rankka keikka. Alustavien tietojen mukaan reitin pituus on 260 km ja lajeina ovat ainakin pyöräily, melonta, rullaluistelu, suunnistus, kiipeily ja coastaleering. Hyvistä yrityksistä huolimatta emme saaneet Mikon kanssa kolmatta mukaan joukkueeseemme, joten puskemme kahdestaan reitin läpi kisan ulkopuolella.

Rankkaan keikkaan valmistaudun yleensä huolella. Viimeisen reilun viikon aikana vedin varsin railakkaan tehoblogin, kun mittariin kertyi 7 suunnistuskisaa 9 päivään. Yllätyin itsekin, kun huomasin, että tasapaino on tuollaisessakin rumbassa jo saavutettavissa. Tuloksena jaksolta oli mm. Pohjois-Suomen ja Barentsin tuplamestaruudet. Mikko on toki lenkkeillyt hieman harvemmin, mutta hänen koodisanana onkin ollut flowjuoksu (ilman forcetusta).

Tämän vuoden 24 toimii monessakin mielessä testinä. Ensimmäistä kertaa pyrimme vetämään vuorokauden kisan ilman kannettavaa tai kiinteää evästä. Panostamme puhtaasti luonnon antimiin, joten kisan aikainen ravintoympyrämme koostuu tarjolla olevista lähteistä, kuten vesistä, marjoista ja muista kasveista. Juomapullooni sekoitan hunajaa ja merisuolaa ja jos hätäraketteja on pakko käyttää niin sellaisena toimivat kandisokerinpalaset.

Seikkailu-urheilua ei vielä kovin hyvin Suomessa tunneta, joten avaan hieman tämänvuotisen kisan ennakkoasetelmia. Edellisvuosinahan AC24 on voitettu joko hyvillä seikkailijoilla (JSP) tai maan parhailla hiihtosuunnistajilla (Northern Kings). Tämänvuotinen kisa tullaan ratkomaan kansainvälisestikin meritoituneilla miehillä, sillä niin Seppo Mäkinen, Petri Forsman, Janne Mononen kuin Jaakko Leppänenkin starttaavat kisaan omilla joukkueillaan. Kairojen HC taistelee parhaan lappilaisen ja parhaan “amatöörijoukkueen” tittelistä, mutta luulenpa että noutaja tulee.

Vapaa.infon ja muiden reikäpäiden menoa voit seurata onlinenä GPS-seuranta.netistä. Tarkempaa kisatietoa löydät AC24:n sivuilta.

t. Marko

Heippa!

Jukola on nyt takana. Olipa hieno palata taas takaisin aikaan, jolloin pitkä yökin on oikeasti pitkä, pimeä ja vaikea. Osuuteni alussa sade alkoi jo laantua, joten kosteakin yöstä olisi voinut tulla

Jukolan suoritukseni oli paperilla hyvä, sillä nostin parikymmentä pykälää sijoitustamme. Kurvailin kuitenkin yli 10 minuuttia virhettä kasaan, joten värkeissä olisi ollut paljon parempaankin varaa. En tehnyt lainkaan yöharjoituksia ennen Jukolaa eikä OH leireillyt tyyppimaastoissa, joten valmistautumisessa olisi ollut roimastikin petrattavaa. Ponsi pysyi viidennen osuuden alkuun näköetäisyydellä, joten eteenpäin ollaan kokonaisuutena menty. Seuraavaksi vuorossahan on Kalevan Rastiviesti, PSM-keskimatka, muutama Kainuun osakisa sekä Bodenissa kisailtavat Barentsin mestaruudet. Tossu alkaakin olla sopivasti syönnillään.

Mutta oli mulla asiaakin. Liittohan on nyt uusimassa valmennusjohtoa ja ensimmäisiä nimityksiä alkaa esiin putkahdella. Pääsääntöisesti olen haukkunut liiton linjaa (toimintasektorista riippuen), joten tällä kertaa annan vain ohjeistuksia kesäsuunnistukseen tuleville valmentajille.

1. Jannen linjalla kannattaa jatkaa

Salmen Jannen panos päävalmentajana oli eritoten fyysisyyden korostamisessa. Jannen sanoma on kuitenkin tulkittu kentällä pääosin väärin, sillä useimmat näkevät fyysisyyden rata/tiejuoksuvauhdin lisäämisenä. Suunnistajan vahva fysiikka tarkoittaa kykyä juosta METSÄSSÄ sekä hetkittäin KOVAA että jatkuvasti PITKÄÄN. Nämä ominaisuudet poikkeavat merkittävästi hyvinhermotetusta päkiäaskeleesta, jota useimmat nuoret havittelevat nykyään talven harjoituksissaan. Minna, Merja, Anni-Maija, Jani, Mats, Tero, Topi, Vesku ja Olli-Markus ovat hyviä esimerkkejä maastojuoksuvalmiuksista, jotka pohjautuvat monipuoliseen lihaskuntoon. Sprinttereitähän meidän maassa ei enää huipputasolla olekaan (no ehkä Tuoppia lukuunottamatta), joten se matka jouduttaneen jättämään tulevaisuudessa väliin, ellei jotain radikaalia tehdä.

2. Veret on saatava kuntoon

Talvella pääosin suunnistusmaajoukkueen miehiltä kuvatut veret osoittavat, että siivottavaa on vielä mm. hyperkalsemian ja stressiprofiileiden osalta. Monen huipun ruokavaliosta puuttuu savi ja jopa korkeaoktaaniset kasvit, suolat ja öljyt. Pienillä, systemaattisilla muutoksilla elävän ja kuivan veren profiilit puhdistuvat ja pysyvään suorituskykyyn johtava veren laatu on saavutettavissa useimmilla maajoukkueurheilijoilla.

3. Kehon kuuntelun taitoa on opeteltava

Moni huippusuunnistaja näyttää edelleenkin ajautuvan vammoihin, heikkoon suorituskykyyn ja muihin ongelmiin, jotka on kehon kuuntelulla helposti ehkäistävissä. Näppituntumani on, että moni huippu kyllä jo kuulee kehoaan, muttei toimi sen antaman informaation pohjalta. Tulevien maajoukkuevalmentajien on korostettava uskallusta toimia oman kehon mukaan, vaikka se saattaakin olla hetkittäin ristiriidassa esim. seuraavan viikonlopun kisatavoitteiden kanssa.

4. Arvokisoissa on oltava kunnossa

Maajoukkueessa on tällä hetkellä ainoastaan muutama urheilija, jotka voivat rauhassa keskittyä arvokisoihin. Muut joutuvat ajoittamaan kuntoaan katsastuksiin, jotta ylipäänsä mahtuisivat joukkueeseen. Maamme suunnistuksellinen taso on valahtanut keskinkertaisuuteen, jossa 10-15 äijää ja 5-10 naista taistelee joukkuepaikasta tasapäisesti. Katsastuspolku on turvattava siten, että arvokisoissa pärjäävät (siis joilla kunto on kohillaan ja hermo tunnetusti pitää) mahtuvat joukkueeseen. Jannella oli rohkeisiinkin valintoihin auktoriteettia, joten toivon samaa tulevillekin valmentajille.

5. Ilo irti

Viimeaikaiset haastattelut ja tv-lähetykset ovat viestittäneet ilon katoamisesta suomalaisten huippusuunnistajien kasvoilta. Erinomainen poikkeus tähän oli Pyrinnön naisten Venlavoitto, josta kannattaa lukea vaikka Sailan tuore kirjoitus Suunnistus.netissä. Ilon saa ottaa irti, vaikkei aina voittaisikaan, sillä pienten ilojen summa on iso ILO. Nautitaan siitä!

t. Mörkö

Kesän ensimmäinen SM-viikonloppu on nyt takana. SM-sprintissä en vieläkään päässyt A-finaaliin mikä nyt ei varmaan niin suuri yllätys olekaan. 15 minuuttia sopii minulle vain niissä tapauksissa, kun se on sijoitettu vanhaan kaupunkiin tai vastaaviin labyrintteihin. Kirkkonummella sprintattiin nyt trendinä olevalla sprinttikaavalla, jossa rastin lähestyminen ei aiheuta kaasupolkimen suhteen minkäänlaisia liikkuja.

SM-erikoispitkään sensijaan valmistauduin huolella, vaikka edellisten viikkojen köhinät hieman hiljaiseksi vetivätkin. Juoksu ei ollut läheskään sitä parasta vaan jouduin keskeyttämään noin 23 kilometrin kohdalla. Suunnistin radastani lähes 20 kilometriä yksin, vaikka lähtölistassa (ja -viivalla) oli lähes 100 muuta ilmoittautunutta. Pitäisikö suunnasta olla suomalaisessa suunnistuksessa enemmänkin huolissaan?

Seppälän Janne oli luonut suunnistuksellisesti erittäin hyvät radat erikoispitkän luonteelle hyvin sopivaan maastoon. Ratamestarin tehtävänä ei kuitenkaan ole pelkästään suunnistuksellisesti haastavien ratojen luonti, sillä ratamestaroinnissa on keskeistä myös kilpailun luonteen ja seurattavuuden vaatimusten täyttäminen. Rovaniemen SM-erikoispitkillä törmättiin tähän samaan ongelmaan, joten väännän hieman rautalankaa.

Jos erikoispitkistä halutaan tehdä pitkien kaltainen SM-kisa niin silloin jengi kannattaa hajottaa ykkösrastilta lähtien mahdollisimman paljon. Jos taas erikoispitkä halutaan pitää letkajuoksun taktikointia sisältävänä, raakana mies-miestä-vastaan-kisana niin silloin hajontaa pitää olla sopivasti, muttei liikaa. Nyt perhosia oli kolmet, kartanvaihtopaikkoja kahdet ja vielä salmiakki päälle. Ei ihme, jos joku muukin oli metsässä yksin suorituksensa ajan.

Erikoispitkä on viestien lisäksi lähes ainoa trillerin tasoisen draaman mahdollistava kilpailumuoto, koska se käydään yhteislähdöllä. Nyt seurattavuus oli tuhottu hajottamalla jengi niin epämääräisesti, ettei edes kisan johtajaa kyennyt tunnistamaan luotettavasti ennen kuin vasta loppulenkille lähdettäessä. Toki Muukkosen tossu heilui siihen malliin, että joku saattoi voittajan nimen jo hivenen aiemmin arvata.

SM-erikoispitkä, lajimme extremein koitos, tulisi toteuttaa joko vähemmällä hajonnalla tai pakollisella gps-seurannalla pääsarjojen osalta. Erikoispitkälle ei kuitenkaan sohvaperuna-kansa osallistu, joten siinä on suurin kohdeyleisömme. Televisiosta on myös turha haaveilla, jos kovimmat miehet varvaavat kisakeskuksessa sikinsokin vartin välein yleisön tietämättä kuka milloinkin kisaa johtaa.

Viimeiset vuodet lajiamme on viety väkisin televisioon mm. rahalla ostamalla ja suunnistuksellisuudesta tinkimällä. Mielestäni nyt olisi aika viedä lajia ihan oikeasti toimivaan muotoon eli nettiin suunnistuskansan seurattavaksi. Gps-online, nettikuulutus ja reaaliaikainen tulospalvelu mahdollistavat jo nyt hyvin toteutettuna varsin kattavan viihteen. Systemaattisesti paukuttamalla (mm. tiedotusvälineet, Suunnistus.net, liiton kanavat ja sosiaaliset mediat) palvelujen ääreen saadaan jo varsin suuria katsojamääriä. Tästä ovat myös sponsorit kiinnostuneita.

t. Marko

Heippa ja terveiset täältä Ylläkseltä!

Päätimme Mikon kanssa hiihtokauden varsin mielenkiintoisella yhdistelmällä koluten Lapponia-viikon Pallas-Ounastuntureilla ja kisaten sen päätteeksi vielä eilen Saami Ski Racen pariviestinä Hetasta Kautokeinoon. Vesikelit hieman vastusti alkuviikosta luomumeiningillä (lue: ilman pulvereita) matkaavia, mutta Ski Racessa sitten kulki. Ultimate-goalista eli Variksen Karin päänahasta tosin jäimme vielä reilun minuutin. Tässä tulokset.

Vajaa 300 kilometriä lähes täysivauhtista hiihtoa neljään päivään aiheuttaa ainakin minulle vielä jonkinlaisia muutoksia kehossa. Lihakset lähinnä kipeytyvät, joka lienee luonnollista kun talven hiihtokilometrit lähes tuplaantuvat. Itselleni keskeistä tällaisissa suurponnistuksissa on kuitenkin motivoitua riittävästi, jotta saan itsestäni irti sen mitä on otettavissa. Normaaleissa harjoituksissa ja kilpailuissa tällaista ei juurikaan tapahdu. Tämän vuoksi olen luopunut varsin pitkälti ns. normaaliharjoittelusta, päivittäisestä lenkillä käymisestä.

Määräviikot tarkoittavat minulle nykyään joko pitkiä kisoja tai ennenkokemattomia reittejä. Kautokeinossa oli mukava käydä, kun pääsi samalla hiihtomatkalla tsekkaamaan entisajan saamelaisten vanhan postireitin. Suunnistuskisoihin on myös mielenkiintoista ilmoittautua aina, kun tarjolla on uusia maastoja tai jopa uusia järjestäviä seuroja. Kesän kilpailukalenteria koostaessa olenkin valinnut sellaisia kisoja, jotka sytyttävät. Liian tutulta tai mitäänsanomattomalta kuulostavat olen heivannut suosiolla pois.

Kesäkausi avataan siis ensi viikonloppuna Silja- ja Ankkurirasteilla. Metsä- ja maantiejuoksukilometrit on vielä hyvin vähäiset, joten varsinaissuomalaisilla avokallioilla keskityn lähinnä rauhassa suunnisteluun. Toukokuun alkuun olen ideoinut pientä juoksu- ja maastopyöräkautta Tiirismaa-juoksun, Kokkola City Runin ja Muddy-X:n merkeissä. Ensimmäinen alkukesän todellinen ponnistus on Someron SM-erikoispitkä, josta voi jo odottaa jonkinlaisia tuloksia. Pohjois-Suomen alkukesän kisoista käynen ainoastaan Pohjantähden ja Tornionlaakson Rastipäivät.

Kaivakaapa nastarit ja kompassit esiin kaapeista. Suunnistuskausi alkaa!

t. Posteljooni

Kompressiomiehen puristuksessa.

Arctic Ice Maraton on takana ja nyt tuliaisena oli kolmas sija. Voitto lipesi pari kilometriä ennen maalia, kun en enää kyennyt Mikon ja voittajan pudasjärveläisen Taisto Puurusen irtiottoon. Lähdin tänäkin vuonna kuntooni nähden liian reippaasti matkaan eikä lopun juoksusta tullut mitään. Pohkeen alaosat kipeytyi ja reidet puutu. Mistä nyt oikein kiikastaa?

Tammikuussa paukutin isot treenitolpat harjoituspäiväkirjaan. Treenitolpat siirtyivät vereeni kahden viikon viiveellä stressiprofiilina ja imusuoniston tukkona. Helmikuu meni suomalaista olympiakatastrofia (säännöllinen, toistuu joka toinen vuosi) katsellessa ja sairastellessa. En kykene vielä harjoittelemaan siten, että veri pysyisi ehjänä.

Häpeän tällä hetkellä suomalaisen urheilun tilaa. Olympialaisista puhutaan, että jotain meni pieleen viime viikkojen valmistautumisessa. JA PAH!!! Yksikään suomalaisista ei ollut ennen olympialaisia lajissaan kauden kärkitilastossa kolmen parhaan joukossa. Vaikka olemme talviurheilun harjoitteluolosuhteissa paratiisimaa niin tuloksena oli 24. sija mitalitaulukossa. Monikohan Afrikan maista oli edellä?

Ongelmat ovat paljon paljon syvemmällä kuin “viime viikkojen harjoittelussa”. Suomalainen urheilu kun ei vaan yksinkertaisesti toimi. Arctic Ice Maratonin tasoisessa kisassa ei saada edes lähtijöitä, maaliintulijoita ja tuloksia kirjatuksi (saatika nettiin). Miten voit Suomessa urheilla (tai Kemin kaupunki haaveilla jostain Arctic Icestä kansainvälisenä matkailun vetonaulana), kun kaikki yksittäisen urheilutapahtuman järjestämiseenkin liittyvät elintoiminnot on ulkoistettu harrastelijoiden käsiin? Kohtahan meillä on urheiluseurat lakkautettu, Olympiakomitean valmennuksen johtajaksi valittu joku urheilupäivähoitoon lapsensa tuoneen vanhempi ja SM-kisatkin saa järjestettäväkseen paikallinen kyläyhdistys. Hyi hitto!

Päätän seuraavan reilun kuukauden aikana oman talviurheilukauteni. Kaksi tulevaa viikonloppua menee hiihtosuunnistuksen SM-kisoissa Joensuussa ja Vuokatissa. Pääsiäisenä ohjelmassa on OH:n omat kisat Lapin Lumirastit Ounasvaaralla ja heti sen perään talvikauden huipennus Lapponia-hiihtoviikko Muoniossa. Katkasin suksen Kalajoella. Enää on vain yhdet kunnon parit jäljellä. Mihin kisaan ne uhraisin?

t. EPO-miehen suksilla hiihtävä

Mestarit korkeimmalla pallilla. Kassit täynnä.

Niin se tammikuu vierähti talvikauden ensimmäistä kuntohuippua rakennellessa. Kuntohuipun tehokkuus testattiin sitten eilen ns. sprinttihisukauden päätöksessä Lieksassa. Tässäpä hieman tiivistettynä yhteenveto miten highsuvaltikka anastettiin takaisin (Pellosta) Rovaniemelle.

Alkukauden tulosliuskoja tarkkailleet olivat varmaan huomanneet OH:n miehistön tasaisuuden. Pexin ja Veskujen pitäessä välivuotta tyydyimme Lieksassa vain kolmoisvoiton tavoitteluun. Omat näyttöni (mm. Övertorneålla) olivat vielä sen verran vaisuja, että parikseni seuloutui viime vuoden moninkertainen SM-kuningas Keskinarkauksen Masa. Muissa joukkueissa lihaksiaan esittelivät H-P ja Teemu sekä Leiska ja Mikko.

Jo lähtöviivalla oli selvää, ettei suunnistaa tarvinnut. Rasti-Pielisen väki oli optimoinut pakettiaan (ehkä hivenen liikaakin) sekä urien ajon että ratasuunnittelun osalta tarjoten tänä vuonna siis vain pääosin hiihtoa. Itselleni tällaiset asetelmat ovat perinteisesti varsin huonosti sopineet, joten koitin roikkua avauksen oman letkani perässä vain sen minkä pystyy. Vaihtoon kurvatessa totean omien mitalimahdollisuuksien menneen, mutta onneksi sentään Teemu ja Mikko ovat varvanneet piikissä!

Toisella osuudella Hoopee ja Leiska latovat kuin elukat vaihtaen kärjessä Ponnen kanssa. Iholle liimautuu myös tämän hisukauden sensaatio Suunta-Jyväskylän Janne Häkkinen. Itse irtaudun kolmannelle osuudelle virtuaali-Masan tuomana muutama minuutti kärjen perään.

Nelosrastille mennessä huomaan jotain odottamatonta sekä reisissäni että silmissäni. Reisien tuottama informaatio kertoo että nyt kulkee. Silmät vahvistavat myös tämän havainnon: Mikko on ajettu kiinni ja Suunnan Mäkinenkin tulee keula edellä vastaan. Kulkuni ei kuitenkaan kestä vielä maaliin asti vaan viimeinen mäki on liikaa. Ehkä sittenkin Ylläksellä olisi pitänyt edes yksi veto ottaa…

Ankkuriosuudesta tulee siis kahden kauppa. Tanka tuo Ponnen vielä keulassa, mutta Teemu on vain reilut puoli minuuttia perässä. Miten käy? Viekö Hoopee Emppua vai pystyykö Ponsi sittenkin kampeamaan meidät ulos korkeimmalta korokkeelta? Onneksi kokemus vie tälläkin kertaa voiton. Hoopee piiskaa ankkuriosuuden pohjat tauluun ja kuvan seuraavan päivän lehteen. Mestaruus on meidän!

Tulokset

Koska sprinttiviikonloppu parisprintteineen oli nyt ensimmäistä kertaa ohjelmassa listaan tähän vielä muutamia ehdotuksia kilpailumuodon kehittämiseksi erityisesti huippuhiihtosuunnistuksen näkökulmasta:

- Miehet voivat hyvin hiihtää 6 osuutta, ehkäpä naisetkin?
- Jos maasto ei anna myötä niin eka ja vika osuus voidaan kisata normaalina hiihtokisana
- Kartanjako käsi selän taakse-menetelmällä –> tasapuolisuus
- Ykkösrastit läpihiihdettäviä, muuten viesti voi ratketa jo siihen
- Ankkureille oma putki ellei hiihtona –> yleisö voi seurata
- Sanamuoto parisprinttiviesti –> pariviesti

Talvikauden ensimmäinen puolisko on siis paketissa. Nyt alan juokseen, jotta lumilinnalla kulkee.

t. Ei vielä yhtä hyvä kuin Ski-O-Superstar

Mikko tokaisi kolme vuotta sitten, että aloittaa harjoittelun taas uudestaan sitten kun on puhdistanut oman verensä. Sanojen mittaisena miehenä on siis aika lunastaa tämä lupaus. Nyt tosin keskeisenä johtoajatuksena on harjoitella (kestävästi) siten, että puhtaan veren rakenne myös säilyy.

Aloitimme lunastuksen karkaamalla Suomen pakkasia pakoon Portugaliin Sao Pedro da Gafanhoeiran kansainväliselle uuden vuoden suunnistusleirille. Leirin teemana oli kylmä totuus, jota kohdattiin seuraavin reseptein:

- 1-3 suunnistusharjoitusta / päivä
- 1-2 ateriaa / päivä
- 0-1 kirkkoa / päivä
- apostolin kyydit
- lattiamajoitus

Alkupalojen (ensimmäinen viikko) jälkeen päätimme totuustehtävämme WRE-kisoihin pitkän, sprintin ja keskimatkan yhdistelmällä. Muita suomalaisia (hieman kevennetyllä reseptillä) matkassa olivat Föhrin Tero, Lehdon Jonne ja Summasen Aapo kumppaneineen.

Tulokset olivat sijoitusmielessä varsin mallikkaat poikien kolatessa isoimmat pystit, itse ollen kahdeksas ja Mikko kymmenes. Pummia kerrytin vajaa 10 minsaa kolmeen starttiin, joten kivet ja optimireitinvalinnat olivat vielä jokseenkin hukassa.

Yleisohjeena Portugalissa puskat on kierrettävä ja rastinotot tehtävä kunnolla, koska koloja piisaa. Karvaisia sikoja, sarvipäisiä lehmiä ja piikikkäimpiä aitoja on myös varottava, jos aikoo ehjänä podiumille asti päästä. Notkeakaulaisimmista strutseista kannattaa ottaa juoksemisen mallia.

Lähtiessäni Suomesta näin unen hirtetystä miehestä. Lissaboniin Pyhän Pietarin kylästä 9 päivän päästä palattuani seuraavat totuudet ovat valjenneet:

- Kylmä totuus on usein sisäisen lämmön puutetta - kyvyttömyyttä
- Voittaa voi vain virheitä tekemällä - koska silloin myös muut voittavat
- Ja hirtetyn miehen on pakko tietää - koska häntä ei enää ole

Portugalissa keskilämpö jäi alle 10 asteen. Mitenköhän käy Ylläksellä nyt kun seuraavaksi vuorossa on 9 päivän hiihtoleiri? Varovainen veikkaus on, että hirtetyn miehen sijasta lopputuloksena on joko hiihetty tai hihitetty mies.

t. Sao Marko

Hiihtosuunnistuskausi on sitten enslumen rastiviikolla avattu. Käsiä ei tosin ollut taaskaan tullut riittävästi ulkoilutettua ja huoltomiesten palkatkin oli kuukauden myöhässä, joten sekä lauantain että sunnuntain kisa päätyi pummeihin. Pummithan syntyvät minulla aina hiihtosuunnistuksessa silloin kun väsyn. Lumi-Toukolaan on reilu kolme kuukautta aikaa. Saapa nähdä riittääkö?

Ounasvaaralta kuuluu kuitenkin kummia. Yhteislenkeille on ilmestynyt kompressiomies, joka katoaa horisonttiin viimeistään pitkän lenkin lopussa. Uintialtaasta tuttu kompressiotekniikka on miehellä toiminut, sillä vartalosta on puristunut muutamia (kymmeniä) kiloja kuluneen vuoden aikana. Suosittelen Joulupukille myös vastaavanlaista lahjaa ainaisen kinkun syönnin sijaan.

Kompressiomiehen valmennusmetodeihin kuuluu aloittelevan linnakundin ohjeiden (kirjaimellinen) sekä suunnistus-Karman lain (väljä) noudattaminen. Koska linnakundin ohjeet ovat useimmille suunnistajille tuttuja (valittiin mm. vuoden suunnistushenkilöksi) niin avaan hieman tätä tuntemattomampaa lakia, jota siis suunnistuskarmaksi kutsutaan.

Suunnistuskarmahan toimii siten, että jos karma on hyvää niin suunnistusmaailma tekee puolestasi töitä ja päinvastoin. Voit esimerkiksi juosta ilman suurempaa energiankulutusta, koska olethan tehnyt ympäristöllesi hyvää.

Mistäs sitten tällaista hyvää karmaa saisi? Kompressiomies määritteli mm. seuraavat erinomaisen suunnistuskarman lähteet (toim. huom. muutamat lisäykset):
- ilmoittaudu suunnistusseurasi johtokuntaan
- järjestä suunnistushäppeninki
- tervehdi lenkillä vähäosaisempia
- tuunaa suunnistusvälineesi
- tuo roskat pois metsästä rasteja kerätessä
- pyydä anteeksi ennenkuin karkaat

Suunnistuskarmani täytyy olla hyvänlaista, koska olen noudattanut lainkuuliaisesti pykäliä jo lähes kaksikymmentä vuotta. Anteeksi ei tosin ole vielä tarvinnut montaa kertaa pyytää. Jounin KaTa-kupissakin löytyi vielä kovempia. Täytyy lähtä Portugaliin harjoittelemaan.

t. Marko

P.S. Julkaisimme Kellokkaan terveysinfossa veren puhdistushistoriani vuosilta 2006 - 2009. Löytyy Vapaa.infon etusivulta.

Niin se sieltä sitten vihdoin kolahti. Ai mikäkö? No maajoukkueleirikutsu! Useamman vuoden odottelun jälkeen itse maajoukkueasun päällepukeminen ei enää tunnukaan kovin kaukaiselta ajatukselta. Vielä kun nakittaisi noi muut leirillekutsutut uroot (ja naaraan)…

Ai mikä lajiko? No seikkailu-urheilu tietysti! Kolin jäätävät näytöt ultralla (87 km) olivat kirvoittaneet Adventure Team Finlandin kapteenin Seqpe Mäkisen mieltä ja kutsu kävi viikonlopun mittaiselle retkelle mm. Hailuodon neitseelliseen saaristoon. Melontalupaa ei vielä lohjennut, mutta yöcuppiin ja vajaa 8 tuntia kestäneeseen pyöräsuunnistus+uinti+maisemienihailu+kangasnamutteluun sain luvan. Partnerini ei tosin jaksanut mukana kuin vain tuon pyöräosuuden.

Partnerin kanssa palkintopöydän putsaushommissa.

Barentsin mestaruuskisoissa Apatiitissa tuli siis puolustettua kunniakkaasti titteliä. Gjermund Hanssenin siirryttyä tossun alle norjalaisten voimat ei enää näytä riittävän (no ehkä Carl-Henrik Björsethiä lukuunottamatta) lappilaisten rynnistyksessä. Seurasiirtomarkkinoilta voisimme kalastella vielä muutamia miehiä maakuntaan niin ei tarttisi aina yksin korkeimmalla korokkeella kyyhötellä.

Huomenna pistetään sitten kesänastarit naulaan Lapin Ledi-Cupin finaalin merkeissä. Suksia en ole vielä katsellut esille, mutta onhan Enslumen Rastiviikkoon vielä jonkin verran aikaa. Kunnon ajoituksessa mietin tosin nyt tarkasti tähtäänkö WRE-rankipisteisiin pitkällä vai lyhyellä matkalla. Vai iskisikö sitä vasta tiistai-illan KaTa-cupissa?

t. Paljon veli-Venäjältä fanipostia saaneen veli

Suunnistustaitoni on kehittynyt Usain Boltin tasolle. Rastit löytyvät jo vaikka silmät kiinni.