Marko maajoukkueeseen

Alamäen pitkä liuku.

Pudasjärven SM-maastot on nyt takana ja tällä kertaa tuliaisina olikin SM-kultaa. Vellu ja Sami tykitti kolmivitosissa kaksoisvoiton, joten mulle riitti perushyvä juoksu 9. sijalle. Sunnuntain 12 kilsalle olinkin sitten vielä vuodenaikaan nähden tutussa kanveesissa, mutta niin vain sekin matka läpi tultiin.

Tummien miesten kelaillessa keulaan odottelin mielenkiinnolla taisteluja ynnämuu-sijoista. Happoa ja Hoopeeta ei kuitenkaan kisoissa näkynyt, joten sunnuntaipäivä meni lähinnä Tommyn ja Ramin pitämää valmentajainfoa pureskellessa. Perinteisestihän SUL:n valmennusjohdolta on kuultu SM-maastojen yhteydessä isoja linjauksia, joten tässäpä mietteitäni niistä.

Tommy on vetänyt suomalaista kestävyysjuoksua lähes koko 2000-luvun. Kymmenessä vuodessa kehitystä on tapahtunut sen verran, että kentälle suunnattu valmennussanoma on muuttunut yksipuolisesta (kilometrit) ensin monipuoliseen (paljon) ja sitten nykyaikaiseen tai no… ainakin trendikkääseen kokonaisvaltaiseen valmennukseen. Palaverin perusteella ymmärsin, että kokonaisvaltainen valmennus tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä urheilupsykologin mukaanottoa leireille.

Vaikka nuo sisällölliset muutokset kuulostaakin hyviltä niin kaukana ollaan vielä oikeasti toimivasta eli urheilijalähtöisestä valmennuksesta. Edelleenkään urheilijan päivittäistä tekemistä ei näytä ohjaavan hänen omat lähtökohtansa vaan ennalta ja yleensä jonkun muun toimesta päätetyt kaavat. Ramin esitystä kuunnellessa mieleeni tuli jopa ahdistus eri ikäluokkiin liitetyistä tavoitteista ja deadlineistä. Näkeeköhän nuo edes sitä urheilijaa ohjelmiensa takaa?

Jos SUL jatkaa “meillä-on-hyvä-idea-tehdään-nyt-kaikki-näin”-valmennuslinjaansa niin epäilen, että edelleenkin suurin osa viestistä menee huti. Urheilijat siis ns. urheilee ja valmentajat ns. valmentaa. Jos SUL kehittäisi systeemiään urheilijalähtöisemmäksi niin silloin ehkä todellisia lahjakkuuksiakin saattaisi löytyä. Nyt maastojuoksijat nimittäin näyttävät (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) lähinnä sapluunoiden kangistamilta eikä niillä oikein enää nykypäivänä tulla.

t. Marko

P.S. Suomen Urheiluliitolle myös sellaiset terveiset, että 30-vuotiaiden sarjan voisi pikimmiten lakkauttaa tai muuten käsillä on uusi Kaikki juoksee-ideologia. Tässä ideologiassahan jokaiselle osallistujalle on oma sarjansa, jottei kellekään tule paha mieli. Ja jos lakkautus ei onnistu niin siirtäkää se sunnuntaille

Maata näkyvissä!

Toukokuussa olen yleensä päässyt jo suunnistamaan, mutta näyttää nyt vahvasti siltä, että pitäisi kaivaa sukset (ja jopa lumikengät) esiin. Rollossa satoi eilen 17 senttiä uutta lunta eli säätiedotuksen mukaan hangen korkeus on nyt noin 74 senttiä. Eipä tuo silti estänyt meidän junnuja alistamasta muita Tiomilassa. Kairojen kakkosjoukkue veti myös varsin hyvin päätyen sijalle 45.

Lumessa kahlaamisen sijaan olen viettänyt aikaani kotosalla satunnaisten sprinttiharjoitusten parissa. Siljassa ja Ankkurissahan kuntoni katkesi noin 30 minuutin kohdalla, joten erikoispitkiltä tai vähän lyhemmiltäkään matkoilta ei liene menestystä odotettavissa. Sensijaan Kalajoen ja Tornion voitot enteilevät sprinttiin hyviä mahdollisuuksia. Rata tosin vaatisi täyttä suunnistusta, mielellään muutamalla hieman kyseenalaisella ratamestarin ansalla höystettynä

SM-maastoprojektini voi myös hyvin ja paksusti. Ilmoittauduin lauantaille 6 kilsalle ja sunnuntaille 12 kilsalle, joten luvassa lienee kevään isoimpien, kovimpien ja kipeimpien pohkeiden esittelyä maaliintulon jälkeen. Asfalttikilometrimittarini kun näyttää vielä tälle vuodelle alta sataa.

Tiomilan surkeeta suomalaistasoa päiviteltäessä nostaisin yhden Hiihtoliitolta lainatun ongelman esiin. Hiihtäjäthän on aina sairastelleet ja heille se on ollut ihan hyväksyttävää. Tavallaan on uskoteltu, että sairastelut kuuluu hiihtoon, kun talvella on pakkastakin. Suunnistuksessa vastaava selitysmalli on yleensä opponoitu urheilijan typeryytenä. Nyt kun katson parhaiden mieshuippujemme edesottamuksia kevään kisoissa tulee fiilis, että ovatko he vaihtaneet liittoa? Paissillahan meni Sipoossa mopon keulimiseen Tiomila. Janilla puolestaan oli mennä Ankkurissa EM-kisat. Oman köhässä kisaaminen näyttää tuottaneen vain pientä takapakkia planetaariseen kuntoon. Eikö tällä tasolla olevat kaverit osaa jo levätä silloin kun on sen aika?

No, Ruotsissahan se viikon päästä nähdään.

t. Marko

Erikoispitkän kuninkaat: Janne Häkkinen (vas.), Matti Keskinarkaus ja Petri Kiiskinen.

Päätin hisukauteni mallikkaasti SM-erikoispitkän hopeaan. Samalla Lumirastien kokonaiskisasta irtosi myös kakkossija, koska nykyisellä pistelaskusysteemillä sekä sprintti että keskimatka ovat jokseenkin turhia. Pääsarjoissa monen minuutin erot vievät takaa-ajosta jännitystä eikä muissakaan sarjoissa panosta löydy viimeiseen päivään. Toki Lumirastit ovat kauden päätöshuipentuma, joten onko sillä nyt sitten niin suurta väliäkään?

Ritavaaran rinteitä syöksyessä totesin Oman löytäneen erikoispitkän todellisen luonteen. Kesäpuolellahan eepee on jo pitkään ollut kisa, johon huiput eivät uskalla startata. Pellossa saimme nyt kokea hisussakin normaalin pidennetyn pitkän sijasta survival gamea, jossa yksi toisensa jälkeen tipahtaa pelistä pois. Voittotaistelusta luovuttiin laskujeni mukaan ainakin seuraavista syistä:
- kunto petti
- peesi petti
- reitinvalinta petti
- kalusto petti
- laskutaito petti
- kikkaoiko petti
- koodi petti
- sääntötuntemus petti

Meininki on siis hieman erilaista kuin normaaleissa pitkän matkan jono(tus)huveissa. Liiton sääntöjä toki kannattaa jatkossa tutkailla voidaanko tällaisia nälkäpelejä vielä (ainakaan perheen pienimmille) järjestää vai palataanko takaisin pirpalameininkiin. Faktahan on, että Kataisen ollessa vielä toimintakiellossa tarvitsemme nyt kipeästi esimerkkejä mitä kansainvälinen taso oikeasti on.

Olen nyt päässyt hyvään hiihtokuntoon, mutta mitenhän sen kääntäisi kuukaudessa hyväksi juoksukunnoksi? SM-maastot on tänä vuonna Pudasjärvellä, joten sinne häätyy lähtä puolustamaan melkein viimeistä sijaa. Kevään kansallisista käyn etelässä vain Siljan ja Ankkurin.

t. Marko

Maalikameraratkaisu.

Kävin viikonloppuna tsekkaamassa Suomen toiseksi suurimmat hiihtokisat, jotka järjestettiin nyt Kemissä Lumilinnan liepeillä. Hiihtopiireihin pistäytyminen toi mieleen 70-luvun meiningin, vaikkakin totuuden nimissä on sanottava, että kyllä hiihto sentään vähintään 80-luvulla jo systeemeissään on.

Lehtien palstoillahan on viime aikoina puitu Hiihtoliiton linjaa, josta ei tällä hetkellä näytä selvää saavan. Tilannehan on kutakuinkin seuraavanlainen:
- Mustin mielestä linjaa ei ole
- Mietaan mielestä linja on väärä
- Tonin mielestä linja voi olla väärä

Oli miten oli niin yksi asia on ainakin varmaa: kaikki ovat tyytymättömiä Magnariin. Mitä siis pitäisi tehdä?

Ehdottaisin ensinnäkin, että hiihto lopettaisi pönötyksen ja siirtyisi takaisin sorvin ääreen ihan niinkuin muutkin eteenpäinpyrkivät organisaatiot tekevät. Tämä tarkoittaa siis sitä, että muodollisista komentosuhteista on luovuttava ja tehtävä kylmäpäisempiä ratkaisuja ainaisen ininän sijaan. Jos Magnarilla on vain vanhaa annettavanaan niin jääkää pois leireiltä tai vaihtakaa toimintamalleja. Kyllä ne kovimmat naamat kisoihin kuitenkin edelleenkin valitaan.

Kisojen tähdet.

Sauvosaaren sprintit lupasivat ennakkotiedotuksen mukaan tapahtumaa isolla teellä. Kahdeksan tuntia sprinttilähtöjä on kuitenkin yhdelle päivälle aivan liikaa. Hiihtopiireissä seurat yrittävät edelleenkin olla liian omavaraisia, investoivat kalliisiin ajanottolaitteisiin ja joutuvat lopulta toteamaan, etteivät osaa niitä suurtapahtuman tasoisesti käyttää. Nykysysteemeillä luulisi peräkkäisten lähtöjenkin jo onnistuvan ilman varttitunnin viivettä.

Hiihtopiireissä puristetaan sauvaa ihan liikaa monesta eri syystä, mutta tässä nyt tärkeimmät:
- valmentaja suunnittelee urheilijan harjoittelun
- urheilija toteuttaa valmentajan suunnitelman
- välineillä voi aina selittää

Ylläolevista syistä hiihtäjistä tulee pääosin suorittavia (tai selittäviä) koneita, jotka lopettavat siinä vaiheessa, kun komennot loppuvat. Hiihdon helppoutta ja riemua, katsojien iloista ilmettä tai olosuhteita selittelemättömiä valmentajia oli Sauvosaaresta vaikea löytää. Lopputulos, sekunnin kymmenesosien tarkkuudella, kun näyttää olevan vain se mikä merkitsee.

Anssi ja Jani.

Hiihtäjien ja hiihtovalmentajien on löydettävä kehon kuuntelun maailma. Tehokkaimman luistelupotkun suunta kun ei olekaan kaikilla se yksi ja sama. Hiihdossa sprintit ovat avanneet yhä useammanlaisille kehotyypeille pärjäämisen mahdollisuudet, joten kunnioittakaa valmentajina sitä.

t. Marko

Lumi-Toukolan parhaat.

Hisukausi saatiin kirimaaliin, kun viime viikonloppuna suunnistettiin Lumi-Toukola. Samalla sinetöitiin myös Hisuliigan 5 osakilpailua kattanut kausi, jonka voitot matkasivat Kaakkoon SK Vuoksen viedessä miehet ja Kouvolan Suunnistajien vikistellessä naiset. Suunta 2000:n jengillä taistelimme liigan kolmanneksi eli parhaaksi lappilaiseksi. Ponsilaiset ja ounasvaaralaiset voi siis jatkossakin keskittyä suksien hinkkaamiseen

H-tyylin luistelupotku.

Itselläni kisaviikonloppu sujui keskarin kasirastia lukuunottamatta tutuissa merkeissä. Tehoja ei vielä kropasta irtoa, mutta suksi pysyy muuten jo ihan mukavasti ladulla. Ihan Veepeen tutkalukemiin (80 km/h) kalusto ei riitä eikä tasapukkukaan lähde vielä parhaiden malliin

Hisuhommeleissa odottelen edelleenkin sellaista draivia mitä muutaman kerran elämässä on kokenut. Lumi-Toukola ry:llähän ollaan jo monta vuotta tehty hyvää työtä ja nyt liittokin on seuraamassa perässä. Kangasniemen riistakamerat, kuvapankit, kisavideot ja gps-onlinet on juuri niitä liikkuja mitä Lumi-Jukolat ja muut talvikauden tähtikisat kaipaavat. Yhä useampi on saatava suksille kokemaan tätä.

Kisakauteni jatkuu ensi viikonloppuna Tornion keskimatkalla. Säiden salliessa saatan ilmestyä Lumirastien lähtöviivalle katu-uskottavana erikoispitkän miehenä. Ritavaarallehan on luvattu kansainväliset noususummat täyttävä rataprofiili. Vielä en tosin tiedä onko sarjani kaksykkönen vai kolmivitonen. Jälkimmäisestä saattaisi palkinto ehkä helpommin irrota.

t. Marko

P.S. Erityiskiitokset Suunnistuksen Tuelle ja Keltamäen Sepolle Hisuliigan tukemisesta!

Käynnistin suunnistuskauteni Espanjassa reilun viikon mittaisella leirillä, jonka päätteeksi kisasimme Costa Calidan WRE-kisat. Pitkällä matkalla tummuin loppukilsoilla sen verran, että kymppikärki karkasi. Heti perään illalla vedetyn sprintin jälkeen olin jo sen verran väsynyt, etten ehtinyt sunnuntaille vielä kunnolla palautua. Keskimatka menikin sitten lähinnä espanjalaisten pummailua ja kantapäitä katsellessa. Onhan tässä vielä aikalailla matkaa kovimpien vauhteihin, mutta hiihdellään nyt ensin talvi alta pois.

Espanjan leiri onnistui erittäin hyvin sen vuoksi, että maltoimme lyhyestä ajasta huolimatta tehdä asiat kunnolla. Nyt kun jengi leireilee paljon ulkomailla ja pitkiä kisareissujakin on tulossa niin tässä hieman ohjeita ensimmäisille päiville.

1. päivä: Katsele ulos ikkunasta (lentokone/auto/majapaikka)
2. päivä: Tee vain yksi treeni (max 2 jos oot tikissä)
3. päivä: Aloita harjoittelu (yleensä armoton mättö)

Hitaan lähdön kaavalla integroidut paikalliseen yhteisöön ja niihin vaatimuksiin mikä kulloisenkin matkan tarkoituksesi on. Samalla säilytät myös yhteyden kehoosi, jonka tuntemukset helposti jyräytyvät yli uusien virikkeiden tuomalla innostuksella. Hitaan lähdön kaavalla varmistat, ettet tee elämäsi parhainta suoritusta mallisuunnistuksessa.

Seguran myllytys.

Espanjassa tein lukuisia havaintoja suunnistustekniikastani, joka kaipaa edelleenkin viilausta. Jyrkimpiin kanjoneihin mennessä havaitsin, etten useinkaan elä hetkessä vaan olen jo ajatuksissa kanjonin pohjalla siinä vaiheessa, kun tärkeitä maastohavaintoja on tehtävä. Yleissääntö siitä, ettei karttaa lueta alamäissä pätee tässäkin hyvin nimittäin alamäessä se on jo myöhäistä.

Rastinotossa puolestaan olen nyt törmännyt uudenlaisiin ongelmiin, kun suunnitelmien valmistumiselle asetetut aikarajat ovat tiukentuneet. En vielä tarkkaan tiedä tekisinkö lähtösuunnitelman ennen rastiympyrään tuloa vaiko heti rastilipun nähtyäni. Joka tapauksessa leimauksen yhteydessä se tuntuu jo myöhäiseltä.

Lisää suorituskykyä.

Ajoin Espanjassa sisään kehotyyppini mukaista juoksutekniikkaa, jossa korostuu päkiäkontakti. Ultrakeikoillahan askeleeni ja asentoni on optimoitunut bensan käytön kannalta ekonomiaan, joten nyt haasteenani on saada aikaiseksi täysin päinvastainen reaktio eli mahdollisimman suuri kulutus. Käytännössä tämä tarkoittaa voimantuoton huomattavaa lisäämistä askeleen irtoamisvaiheessa.

Lunta Torreviejassa?

Ravintopuolella sensijaan emme tehneet muuta muutosta kuin että siirryimme suurempiin annoksiin. En tiedä menikö tankkauksemme hieman överiksi, kun ruokapaikaksi valikoituivat merisuolatehtaat ja wokkibuffetit. No ehkä talviunilta herännyt karhu tarvitsee vyötärölle hieman tanakampaa otetta

La Marinan karhu.

Kalat oli näin pieniä.

WOC-puffetti.

Turistisektorilla teimme pyhiinvaellukset Monteguadoon, Murciaan ja Elcheen. Myös kaikenlaiset ajelut oli suosittuja joko espanjalaisittain rälläten tai perinteisemmin menoin. Matkailu avartaa.

Pissa Spaassa.

Beach Boys Mishat.

Ristiretkellä.

Ensi viikonloppuna highsutetaan SM-keskimatka ja Hisuliigan finaali Lumi-Toukola. Ykkösjoukkueeseen mahtumiseen vaadittais mitalia kolmivitosista. Taidan voidella sukset.

t. Pain of Spain

Viime aikoina on ollut muodissa ihannoida kenialaisten tekemisen meininkiä ja surkutella samalla suomalaista valmennusta kaikkine turhine yksityiskohtineen. Itsekin yksityiskohtiin jumittuneena tunnistan valmennuskulttuurimme pullonkaulat, mutta onneksi näen jo kirkkaan valon tulevasta. Kenialaiset pärjäävät kestävyysjuoksussa omalla systeemillään, koska heillä on nyt tuhatkertaisesti enemmän yrittäjiä Suomeen verrattuna. Jos Suomessa tekisimme kuten Keniassa niin meillä olisi vielä enemmän hajonneita urheilijoita, vaikkakin toki joku ehkä pystyisikin heistä nousemaan jopa MM-finaaliin. Tätähän meidän 70-luku oli.

Se wsi suomalainen linja löytyy kuitenkin perustellun päättelyketjun ja kovan luokan tekemisen yhdistelmästä, jossa ymmärretään ne kaikki keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat urheilutuloksen syntymiseen. Tällä linjalla voidaan tuottaa kestävästi tuloksia pienilläkin urheilijamäärillä, koska valmennus- ja ohjaustoimet keskittyvät tarkasti yksilöön ja hänen senhetkiseen tilaan. Kouluttamista tämä toki kentällä vaatii, koska nykyinen suomalainen valmentaja on ihan pihalla.

Ensi viikolla lähdemme Espanjaan ja siellä olis vuorossa vesihiihdon sijaan aavikkojuoksua. Vesihiihtelyhän onnistui jo jollainlailla Luumäellä, kun tarrasimme hisussakin taas takaisin SM-mitalikantaan. Myllylät on kuitenkin nyt nähty ja on aika siirtyä uusille urille. Alicanten keikka olkoon sille uralle ensiaskel.

t. Gebre

P.S. Onnittelut highsumaajoukkueelle erinomaisista suorituksista Ukrainassa!

Suunnistusliiton vuotuinen Vierumäen valmennusviikonloppu on nyt nähty. Heti kärkeen täytyy todeta, että valoa näkyy tunnelin päässä, vaikka edelleenkin palikat on liiton huippusuunnistusosastolla varsin irrallaan. Eteenpäin on kuitenkin menty!

Koska lukijalle saattaa olla hieman epäselvää mitä liiton linja yleisesti tarkoittaa niin avaan käsitettä hieman. Lajiliittojen linjat ovat siis sellaisia polkuja, joita pitkin urheilijoiden on hyvä kulkea. Linjan on tiivistyttävä muutamiin sanaparsiin, merkkeihin tai symboleihin, jotta ne läpäisevät lajikansan syvät rivit. Humun keksittyä pyörän uudelleen tunnemme aukikirjoitetun linjan sanoilla Urheilijan polku.

Tuoreimmasta Urheilulehdestä voit lukea Mustin ajatuksia Hiihtoliiton linjasta, jota siis hänen mielestään ei tällä hetkellä enää ole. Suunnistusliiton linja sensijaan on kehittynyt koko 2000-luvun. Vuosituhannen vaihteessahan totuimme Totten & co:n linjaan, joka oli kutakuinkin 2×365. Tämä linja tuotti pääosin keskinkertaista tekemistä, dieseleitä ja loppuunpalaneita kehäraakkeja, joten jotain uutta täytyi keksiä.

2010-luvulle siirryttäessä saimme tarkennetun ohjeistuksen tekemiseen, kun Suunnistusliitto julkaisi nykyisen linjansa. Linjan punaisena lankana on kokonaisvaltainen valmennus, joka ilmenee tieteellisesti perusteltuna toimintana. Linja tiivistyy seuraavaan kuvioon:

(Lakanen & Kähäri 2009)

Janin saatua viime syksynä visionsa Pyhästä kolmiyhteydestä jäimme hieman arvuuttelemaan millä linjalla kannattaisi jatkaa. Tuon ylläolevan häkkyrän ongelmana kun on se tosiasia, ettei sitä kukaan ymmärrä kokonaan. Vaikka sen poluksi auki vetäisi niinkuin Ikis nyt Vierumäellä teki:

(Ikäheimonen 2012)

Näimme kuitenkin Vierumäellä väläyksen uudesta visiosta, joka on tipahtanut selvästikin sprinttimaajoukkueen kakkosvalmentajan Kalle Rantalan aivolohkoon. Kallehan retroilee ajattelussaan Nikulaisen jalanjäljillä tiivistäen fokuksensa seuraavaan Pyhään kolmiyhteyteen:

(Rantala 2012)

Kallen kiekkojen heikkoutena on se tosiasia, ettei todelliselle huipulle mennä suorittamalla. Tämän havainnon dokumentoi Ikonen (2002) kirjoittaessaan suorituksen hallinnan tarpeen katoamisesta. Pasin mielestähän suorituksen hallinta poistuu kokonaan siinä vaiheessa, kun taito nousee riittävälle tasolle. Menemme siis ikäänkuin automaattisesti suorituksen hallinnan tilaan siinä vaiheessa, kun saamme maaston haltuun.

Jatkoin Vierumäeltä palattua kuitenkin Pyhän kolmiyhteyden työstämistä, koska mielestäni siinä on ideaa. Fysiikka ja taito ovat kiistatta paikallaan omine alaosa-alueineen. Yläkertaan on kuitenkin saatava jotain parempaa. Tunkisin nykyisestä liiton linjasta unen, ravinnon, aktiivisen palautumisen, perheen, ystävät, asumisen, työt, talouden jne. sälän yhteen elämänhallinnan pakettiin, jonne valmentajakin saa mennä. Kuvio siis näyttäisi suurinpiirtein tältä:

(Vapa 2012)

Siirtyessään suorittamisesta oman elämän elämisen tilaan urheilija muuttuu onnelliseksi. Tämä näkyy siinä, että hän on tyytyväinen kaikesta siitä mitä hänellä on (eikä siis vain ruikuta siitä mitä hänellä ei ole). Huippusuunnistajissa näitä elämänhallinnan mestareita näkee muita lajeja enemmän. Hyvä niin!

t. Marko

P. S. Janilta löytyy tarkemmat speksit.

Hisun arvokisakausi avattiin Imatran SM-sprinteillä ja tuliaisina olikin ensimmäinen veteraanisarjan plaketti. Tästä onkin hyvä jatkaa ikuisen elämän kautta kohti jatkuvaa kultakantaa. Vaatinee tosin ehkä vielä Suunnistusliitolta jonkinlaista sarjajakouudistusta, jossa H150:kin on sitten olemassa

Ens viikonloppuna olis vuoden ensimmäinen leiri, kun pohjoisen Aavee kokoontuu Rolloon. Tammikuu meni lähes tipattomana Etelä-Suomessa pyörien ja uusia verimikroskopisteja kouluttaessa. Hikinen helmikuu on siis tulossa, vaikka pakkaset sitä kaikin keinoin yrittää estää. Tässäpä ens viikonlopun treenit:

Perjantai
16.00 Juoksutekniikkaharjoitus
19.00 Tukilihaskuntopiiri

Lauantai
7.15 Aamulenkki
9.30 Juoksuvetoja 600-800-1000-800-600-400-200 (VK-MK)
14.00 Juoksu hallissa / pyöräily kuntosalilla + uinti (PK huoltava)
19.00 Venyttelyt + kehotyyppitestaus

Sunnuntai
7.15 Aamulenkki
9.30 Juoksu + suunnistustaitoharjoitus hallissa
13.00 Karttaharjoitus

Liiton linjan mukaisesti pohkeet lienee hajalla jo lauantaina, mutta väkisinhän sitä olis väännettävä. Ehkä skippaan jotain ja pelaan vaikka itekseen seinää. Vitosen ratatestiäkin kaipailin, muttei ollu menussa. Onko liiton linja vaihtunut vai satsataanko nyt vielä lyhyemmän kautta sprinttiin?

No, ehkä näihin kysymyksiin vastataan viimeistään Vierumäellä.

t. Marko

P.S. Kesän matkoja suunnitteleville tiedoksi uusi reitti Lapin halki juhannusviikolla 19.-22.6. Laitettiin samaan pakettiin Karhun kierros, Ruka, Salla, Pyhä-Luosto, Levi ja Ylläs, kun ei osattu päättää mitä niistä näytettäis. Kato kaikki yhellä kertaa.

Selostaja radalla.

No eipä alkanut SSL:n uuden toimitusjohtajan aika kovinkaan rapiasti. MM-kisoja ollaan nyt Pohjoismaiden toimesta jakamassa vuorovuosittain pidettäväksi maastomatkojen ja sprinttien kesken. Jakoa perustellaan kustannussäästöillä, tapahtumien laadun kehittymisellä yms. omassa ajattelussani varsin merkityksettömillä seikoilla. Perinteiden säilyttämisen kohdalla meinasin sitten lopulta imaista (pakko)pullan kurkkuuni. Tuli Sepiä ikävä.

IOF on venkoillut arvokisamatkojen osalta koko 2000-luvun. Suomi liittyi tähän joukkoon viitisen vuotta myöhemmin. Tuntuu ihan kuin pyörää oltaisiin joka vuosi keksimässä uudelleen milloin minkäkin (teko)syyn varjolla. Onneksi IOF sentään tajusi painaa marraskuun kokouksessa jarrua, kun niin lähes kaikki maailman huippusuunnistajat yhdessä tuumin vaativat.

Sekä IOF:n että SSL:n perusongelma on siinä, etteivät he usko itseensä. Molemmat organisaatiot ovat aivan kuin jossain viestiletkassa peesaajan paikalla katsoen mitä kärjessä kaahaavat formulat, maastohiihdot ja muut kestävyyslajit tekevät. Päädytään sitten ehdottamaan yhteislähtö- ja takaa-ajoformaatteja luonteeltaan sellaisille matkoille ja ympäristöihin, joihin ne eivät sovi.

Jotta tulisin lukijalle ymmärretyksi niin listaan tärkeimmät faktat lajistamme:
- Paremmuus ratkaistaan fysiikan ja taidon yhdistelmällä
- Fysiikka mitataan juoksemalla pitkään ja/tai kovaa
- Taito mitataan etenemällä yksin

Jotta huipputasolla suunnistaja saataisiin etenemään yksin, on käytettävä joko väliaikalähtöä tai hajontoja. Mitkään perhoset, salmiakit yms. kartalta helposti havaittavat lisälenkit eivät suurten massojen erottajina toimi, koska suunnistaja osaa erottaa vasemman oikeasta. Jos näitä faktoja ei ymmärretä niin hankalapa siinä on tv-taistelua voittaa.

Oletan, että jengi järkiintyy ja arvokisamatkat pysyvät suurinpiirtein samoina mitä ne ovat tähän asti olleetkin. Joitakin matkoja tosin voi tulla lisää, jos arvokisoja halutaan vielä entisestään kasvattaa. Sensijaan televisioinnin suhteen voidaan nähdä piakkoin suuriakin muutoksia, sillä sekavaan sinkoiluun on tultava loppu.

Jotta tulisin lukijalle paremmin ymmärretyksi listaan tähän vielä muutaman vision telestä:
- GPS-seuranta tuottaa tiedon mitä tapahtuu –> tieto käsitellään
- Selostaja ymmärtää mitä maastossa tapahtuu –> kertoo tarinaa
- Televisio ja netti välittää tämän tarinan –> yleisö hullaantuu

Visioni edellyttää, että live-tilanteessa saadaan käsiteltyä se tieto mitä maastosta eri kanavia pitkin reaaliaikaisesti tulee. Live-tilannehan on erityisen tärkeä siihen liittyvän jännityksen vuoksi. Granlundin ilmaveivikin olisi jäänyt palkitsematta, ellei Mertaranta olisi sitä kyennyt varjelemaan. Näitä tiedonkäsittelyn ja suunsoiton mestareita lajimme kaipaa, jotta siitä voi kasvaa itseään suurempi.

t. Marko

P.S. Onnittelut VeVelle! Olette tehneet pitkään asioita niinkuin pitääkin ja nyt se palkittiin. Olette aito esimerkki suomalaisesta seurasta, josta löytyy niin lasten ja nuorten kuin harrastajien ja huippujenkin polut kaikessa monimuotoisuudessaan. Nyky-yhteiskuntaan verrattuna sanoisin, että toimintanne on oikeasti kestävää.

Media on nyt näin vaalien alla täynnä kaikenlaisia presidenttitenttejä. Tentit ovat siitä ongelmallisia, että ne ovat läpäistävissä joko tärppejä lukemalla tai valehtelemalla. Sen vuoksi olenkin laittanut pressaehdokkaat nyt perinteisen tentin sijasta veritestiin. Veritestillä kun voidaan erottaa puhdasveriset ehdokkaat syntisistä.

Koska en saanut kaikkia ehdokkaita lansetin ääreen joudun käyttämään testissä elämäntapaselvityksiin pohjautuvaa dataa. Seuraavassa kuvassa onkin esitetty veriaineistostamme tehty kooste, jonne ehdokkaatkin saadaan helposti sijoitettua.

Presidenttiehdokkaathan ovat siis Paavo Arhinmäki (Vas), Eva Biaudet (RKP), Sari Essayah (KD), Pekka Haavisto (Vihr), Paavo Lipponen (SDP), Sauli Niinistö (Kok), Timo Soini (PS) ja Paavo Väyrynen (Kesk). Näistä ehdokkaista kaikkein eniten selitettävää on kaksikolla Niinistö-Soini. He kun sijoittuvat taulukossa heikoimman kolmanneksen joukkoon.

Niinistön elämäntavoista tiedämme, että hän on tupakoinut lähes koko aikuisikänsä. Tupakoitsijoiden elämäntapa tuottaa pahaa verta, joten hän on mielestäni tällä hetkellä kyvytön johtamaan Suomen kansaa. Myöskin Soini ylipainoisena vaikuttaisi olevan liian epävarma kortti finaalikierrokselle.

Pressatestin keskimmäiseen lohkoon sijoittuvat ehdokkaat Biaudet, Essayah ja Lipponen. Biaudet kertoo harrastavansa kahviloita, joten uskoisin päivittäisen kuppikoon olevan tavanomaista suurempi. Lipponen puolestaan ilmoittautuu riskiryhmään korkean ikänsä puolesta. Oletamme, että kuvaajan vanhuspiste siirtyisi oikeaan yläviistoon, jos siinä otettaisiin huomioon tarkemmin Lipposen ikäiset eli yli 70-vuotiaat.

Sari Essayahia pidetään terveyden perikuvana, onhan hän kävellyt maailman ja Euroopan mestariksi asti. Urheilijoiden ongelmana on kuitenkin erilaiset puutostilat, joita kova harjoittelu aiheuttaa. Vaikka Sari onkin päässyt urheilu-uran jälkeisellä kaudella leveämpien pöytien ääreen uskoisin, että kapealla tiellä kulkeminen on häneenkin jälkensä jättänyt.

Presidenttipelin viimeiselle kierrokselle näyttäisivät siis jäävän ehdokkaat Arhinmäki, Haavisto ja Väyrynen. Arhinmäki ja Haavistohan tunnetaan kasvissyöjinä, joten heidän tekemät päätökset näyttäisivät syntyvän puhtaalla verellä. Mutta mitä ihmettä ehdokas Väyrynen tekee toisella kierroksella?

Tutkimustemme mukaan ehdokas Väyrynen on aktiivinen karppaaja. Karppaajathan tunnetaan sokerirajoitteisesta ruokavaliosta, joka voidaan koostaa joko nesteiden, proteiinin tai rasvan määrää ruokavaliossa lisäämällä. Uskoisinkin Väyrysen (syntyperäisenä keminmaalaisena) löytäneen jo karppauksessakin tehokkaimmin toimivaan suuntaukseen eli emäksisten nesteiden juomiseen.

Galluppeja kokonaisuudessaan tutkittaessa vaikuttaisi siltä, että kansan kyky erotella puhdasveriset vaihtoehdot muista näyttäisi jo jossain määrin toteutuvan. Toki Niinistön grillaaminen on vielä edessä, joten verilabra jää odottelemaan B-näytteiden valmistumista.

t. Kampanjapäällikkö

Korkkiruuvi ja muut radalla.

Pasi provoili hitaiden miesten eduksi viimeisimmässä jutussaan. Ennenkuin julistamme tuomiopäivää nopeille voisimme hieman perehtyä valmennuksen anatomiaan. Se kun tuntuu rajoittavan edelleenkin jopa kaikkein pätevimpienkin suomalaisvalmentajien toimintaa.

Kaavahan menee siis seuraavanlaisesti: Joku pärjää kullan arvoisesti olympialaisissa tai MM-kisoissa. Seuraavana syksynä hänet kutsutaan valmennusseminaariin luennoimaan harjoitusmenetelmistään. Suurin osa valmentajista (ja kaikki urheilevien lasten äitit ja isät) omaksuvat uuden mestarin julistaman tavan harjoitella. Tämän matkimisen seurauksena hiihtäjät vetää nyt Happoa ja kestävyysjuoksijat Isoa Mäkeä. Suunnistajat hieman pohtivat onko se Minnaa, Pasia vai Topia. Ihan vain huomatakseen muutaman vuoden päästä, ettei se toiminutkaan kuin muutamilla. Missä vika?

Olemme anatomisesti erilaisia ja meidän on juostava niillä anatomisilla rajoitteilla mitkä olemme syntymässämme saaneet. Jos hitaan lihastyypin ja anatomialtaan koko jalan askeleen omaava laitetaan tekeen aitadrillejä (päkiällä ja ylös) niin seurauksena on kehotyypin ajautumista jumiin tai jopa ihan oikeisiin rasitusvammoihin. Lisäksi treeni tuntuu vastenmieliseltä.

Valmentajat selittävät tämän tilanteen homeostaasin järkkymisenä: kyllä sen paremman kunnon sieltä pitäisi tulla, kunhan kehosi ensin tottuu nopeaan päkiäkontaktiin. No eihän se totu.

Tuottaakseen laajalla rintamalla tulosta lajien on hyväksyttävä kehotyyppien rajoitteet. Valmentajien on päästävä anatomian tasolla siihen pisteeseen, että he näkevät mitkä liiketyypit ovat urheilijalle luontaisia ja mitkä lopulta näistä luontaisistakin liikkeistä niitä kaikkein tehokkaimpia. Tämä osaaminen voidaan jopa kouluttaa, mutta yksinkertaisimmillaan se on urheilijan omaa kehon kuuntelua ja sieltä käsin toimivimpien liikemallien luomista.

Listaan seuraavaksi muutamia juoksun liikesuuntiin ja voimantuottoon liittyviä lainalaisuuksia, joita anatomiamme mahdollistaa (ja samalla siis myös rajoittaa):

Kehotyypit, liikesuunnat ja painovoiman käyttö:
- Päkiätykki, nopea voimantuotto päkiällä, ei juurikaan painon pudotusta (lyhyen) askelkontaktin aikana
- Painonnostaja, nopea voimantuotto takaa kantapäältä ylös, painon pudotus polvia ja lantiota hieman koukistaen suoraan alas
- Korkkiruuvi, hidas voimantuotto koko jalalta päkiälle, painon pudotus lantiota kiertäen viistosti alas eteen
- Halonhakkaaja, hidas voimantuotto koko jalalla, painon pudotus suoraan ja pitkälle alas eteen

Koska olemme vain yhtä tiettyä kehotyyppiä joudumme toimimaan sen mukaan. Esimerkiksi pertsan hiihdossa (suoran ladun vuoksi) painonnostajat ja halonhakkaajat pätkivät korkkiruuveilta ja päkiätykeiltä karkuun. Vastaavasti vapaalla (sivuttaisen liikkeen vuoksi) korkkiruuvit karkaavat muilta. Päkiätykeille suosittelen jo tässä vaiheessa lajin vaihtoa, koska ette tule selviämään lankun pitkästä liu’usta millään tyylillä edes siedettävästi.

Kun löydät omalle kehotyypillesi sopivan tavan tehdä liikettä seuraa siitä sekä hyvä olo välittömästi että erinomaista tulosta pidemmällä aikavälillä. Tämän vuoksi uusiakin liikkeitä opetellessa kannattaa sinun panostaa niihin ratkaisuihin, jotka tuntuvat siinä hetkessä hyviltä ja helpoilta. Anatomisesti tarkasteltuna helpolta tuntuva liike on kehollesi optimaalinen. Helposti syntyvä liike on sitä ominta itseäsi, koska se onnistuu hyvin jo ilman harjoitteluakin. Kehotyypin mukaisesti harjoittelemalla voit vahvistaa liikkeesi sellaisiksi, että niillä tulee myös hyvää tulosta.

t. Korkkiruuvi

Suunnistusta seuraava väki näki tänä vuonna mielenkiintoisen episodin, kun Isä, Poika ja Pyhä Henki laskeutuivat kansan keskuuteen. Hevoskuurin ja Suunnistus.netin palstoilla tapahtuma herätti pakanoiden ja fariseusten keskuudessa voimakasta vastarintaa. Monet peräsivät lisää Aavee Mari(n)oita sekä tarkempia ripittäytymisohjeita syntiensä sovittamiseen. Keskeisiksi kysymyksiksi jäivät: mihin tämä Hallelujaa oikein perustuu? Ja vaikuttaako se jotenkin omaan elämääni?

No, eipä se taida mihinkään vaikuttaa. Mutta spekuloidaanpa nyt kuitenkin.

Kaikki koulun uskonn… elämänkatsomustiedon tunnilta lintsanneetkin tietävät, että Isä puhuu (esim. fysiikkaa Aabrahamille) ja Poika tekee (esim. kävelee käsillä vetten päällä). Pyhä Henki sensijaan on mystisempi. Se kun tunnutaan kutsuvan paikalle aina niissä tapauksissa, kun Isän puheet ja Pojan teot eivät riitä.

Pyhä Henki on se energiahiukkanen, joka mahdollistaa suuret puheet. Ei kun siis teot. Pyhän Hengen suosioon päästäkseen on ensin nollattava itsensä. Nollaus tapahtuu siten, että asetat pääsi 0-leimasimeen ja annat sen vilkahtaa niin monta kertaa, että pääsi on varmasti deletoitu (esim. ylimääräisistä tavoitteista ja haluista olla jotakin). Nollaamisen onnistumisen tiedät siitä, ettet ole sen jälkeen yhtään mitään. Tämä tila mahdollistaa lopulta täyttymisesi Pyhästä Hengestä.

Kun nollaus tapahtuu niin tiedostat silloin oman, syvän elämäntehtäväsi. Kun pääsi ei ole enää kontrollisi vaan toimiasi ohjaa Pyhä Henki sydänkeskuksestasi käsin ymmärrät mitä olet tälle Maapallolle tullut tekemään. Joillekin tämä elämäntehtävän löytyminen voi tarkoittaa hidasta kääntymistä kohti valoa. Osalle kääntyminen tapahtuu nopeammin kuten esim. Paavalille Damaskoksen tiellä (Ap 9:3-9).

Pyhän Hengen vähitellen täyttäessä elämäsi muutut yhä enemmän automaatio-ohjaukseen. Autopilotti toimii siten, ettet voi kontrolloida tekemisiäsi vaan niitä ohjaa korkeampi voima, Pyhä Henki. Tämä hallinnan menettäminen, vaihteen siirto vapaalle on usein varsin virkistävää. Se voi esimerkiksi päättää kipusi tai avata lihaksistosi vuosia kestäneistä jumeista. Toki elämäntehtävän toteuttaminen voi merkitä myös jotain muutakin, mutta annapa Pyhän Hengen se näyttää.

Hyvää Joulua ja Pyhää uutta vuotta toivottaen!

t. Marko

Hiihtokausi on nyt avattu Ylläksen ja Saariselän maisemissa. Hisuliigan avaus meni osaltani vielä valvojan tehtävissä, mutta Lehtimäellä pitäisikin jo päästä lippuja halkomaan. Suunnan jengi on avauksen jäljiltä kolmantena liigassa, joten uusia iskuja odotetaan etenkin kakkosjoukkueen osalta. Ostimme pari uutta venäläistä tiimiin, joten Lumi-Toukolankin voitto saattaa olla keväällä huulilla. “Dmitrin” tosin häätys ensin oppia leimaamaan

Linnan juhliakin täytyy kommentoida, kun parketilla viiletti taas kasapäin tuttuja naamoja. Miesten viestijoukkueiden (Anttonen-Huovila-Ikonen ja Keskinarkaus-Tunis-Taivainen) suoritukset olivat tasaisen varmoja antaen tilaa naistensa loistolle. Kuusikosta etenkin Taivainen on parantanut merkittävästi otteitaan, jos viimeaikaisiin blogikirjoituksiin on uskomista. Saariselällä loppukiri ainakin irtosi sen verran terävästi, että miehessä saattaa sittenkin olla ainesta myös kesäpuolelle.

Keltaisen lehdistön missikisan voittoa ei kuitenkaan tällä kertaa suunnistukselle tullut. Epäilen, että syynä on (Merjan ja Anni-Maijan suorituksia väheksymättä) Minnan sairastelut. Minttu tulisi nyt pikimmiten saada kuntoon, sillä muutoin Sveitsikin uhkaa jäädä ruotsalaisille. Ehdotankin, että Minna lopettaa puheet treenistä, asettuu aloilleen ja antaa kehonsa tervehtyä. Fazerin täysjyvän rinnalla kannattaa vetää näin Joulun aikaan myös sitä sinistä.

t. Marko

Kausi on nyt paketissa, joten on aika tehdä yhteenveto menneeseen. Vuodelta 2011 kiikkustuoliin muistoksi jäi päällimmäisenä Suomen mestaruudet 24 tunnin suunnistuksessa ja hiihdossa. Mammuttimarssin voitto ja Lapin mestaruuden pokkaaminen maantieltä lämmittivät myös mieltä. Hiihtosuunnistuksessa tunkeuduin myös ensimmäistä kertaa A-finaaliin kuitaten erikoispitkältä 20., sprintistä 27. ja pitkältä 30. sijan.

Suunnistuksen puolella sensijaan tökki. Erikoispitkillä olin keskenkuntoisena 26. ja sprintissä pääsin hylättyjen listoille. Ehkä tässä pitäisi harkita päälajia uudestaan, kun syksyn SM-saldona oli vain eksymisiä B- ja C-finaaleihin. Ylipäänsä suunnistustani vaivaa tällä hetkellä motivaation puute. Maajoukkue on vielä liian kaukana ja viestitavoitteet puuttuvat eli jotain tarttis tehdä.

Saavutin tällä kaudella useampaan kertaan ultraimmuniteetin, joten sen varaan on jatkossakin hyvä rakentaa. Ultraimmuniteetti on siis tila, jossa voit juosta/hiihtää/urheilla loputtomiin ilman, että paikat hajoaa matkan vaikutuksesta. Hiihdossa ja seikkailu-urheilussa tämä tila on helposti saavutettavissa, mutta juoksussakin se onnistuu. Ensi talvena voisi E24:ssa kokeilla millä vauhdilla tämän immuniteetin voi säilyttää.

Harjoittelin tänä vuonna vielä varsin vähän (noin 450h) lähinnä huonon kunnon, pitkistä kisoista palautumisen ja töiden vuoksi. Vereni ei vielä kestä armotonta mättöä, vaikkakin lähes kaikki urheilijoille tyypilliset profiilit verestäni ovatkin poistuneet. Hermostoa kuormittava tehotreeni luulisi avaavan vielä viimeisenä kantona kaskessa olevan imusuonistoprofiilin, joka aika ajoin vielä näyttäytyy.

Kauden keskeisinä tuotoksina olivat kehon kuuntelun oppaan toinen painos sekä puhtaan verikirjan kirjoittaminen yhdessä Mikon kanssa. Kiitos Päiville kaikesta avusta kirjojen valmiixi saattamisessa! Kirjat ovat nyt päänavaus tarkempaan tiedon jakamiseen. Jospa sitä seuraavaksi paketoisi luomu-urheilun niin voisi muutosryhmätkin edetä töissään.

Automatisoidun kuivaveripalvelun osalta pääsimme betatestaus-vaiheeseen. Jos hyvin käy niin saamme systeemistä toimivan version talvella valmiiksi, jonka jälkeen maahan voidaankin alkaa kouluttamaan uusia kuivaverinäytteenottajia. Myös uusia verimikroskopisteja alalle kaivataan.

Kemin Palloseuran kasvattina teen paluun viheriölle. Vaihdelaatikostani on viime vuosina löytynyt vain D niinku diesel, joten tuon vaihteen voisi päivittää D = drive-versioon. Kohdallani se tarkoittaa käytännössä tehotreenien lisäämistä. Jos joku tarvii pelikaveria tai olet muuten vain lähdössä tekeen jotain tavallista kovempaa niin otapa yhteyttä.

t. Marko

P.S. Tässä vielä muutama muu kone, jota on käynnistelty: