Marko maajoukkueeseen

Selostaja radalla.

No eipä alkanut SSL:n uuden toimitusjohtajan aika kovinkaan rapiasti. MM-kisoja ollaan nyt Pohjoismaiden toimesta jakamassa vuorovuosittain pidettäväksi maastomatkojen ja sprinttien kesken. Jakoa perustellaan kustannussäästöillä, tapahtumien laadun kehittymisellä yms. omassa ajattelussani varsin merkityksettömillä seikoilla. Perinteiden säilyttämisen kohdalla meinasin sitten lopulta imaista (pakko)pullan kurkkuuni. Tuli Sepiä ikävä.

IOF on venkoillut arvokisamatkojen osalta koko 2000-luvun. Suomi liittyi tähän joukkoon viitisen vuotta myöhemmin. Tuntuu ihan kuin pyörää oltaisiin joka vuosi keksimässä uudelleen milloin minkäkin (teko)syyn varjolla. Onneksi IOF sentään tajusi painaa marraskuun kokouksessa jarrua, kun niin lähes kaikki maailman huippusuunnistajat yhdessä tuumin vaativat.

Sekä IOF:n että SSL:n perusongelma on siinä, etteivät he usko itseensä. Molemmat organisaatiot ovat aivan kuin jossain viestiletkassa peesaajan paikalla katsoen mitä kärjessä kaahaavat formulat, maastohiihdot ja muut kestävyyslajit tekevät. Päädytään sitten ehdottamaan yhteislähtö- ja takaa-ajoformaatteja luonteeltaan sellaisille matkoille ja ympäristöihin, joihin ne eivät sovi.

Jotta tulisin lukijalle ymmärretyksi niin listaan tärkeimmät faktat lajistamme:
- Paremmuus ratkaistaan fysiikan ja taidon yhdistelmällä
- Fysiikka mitataan juoksemalla pitkään ja/tai kovaa
- Taito mitataan etenemällä yksin

Jotta huipputasolla suunnistaja saataisiin etenemään yksin, on käytettävä joko väliaikalähtöä tai hajontoja. Mitkään perhoset, salmiakit yms. kartalta helposti havaittavat lisälenkit eivät suurten massojen erottajina toimi, koska suunnistaja osaa erottaa vasemman oikeasta. Jos näitä faktoja ei ymmärretä niin hankalapa siinä on tv-taistelua voittaa.

Oletan, että jengi järkiintyy ja arvokisamatkat pysyvät suurinpiirtein samoina mitä ne ovat tähän asti olleetkin. Joitakin matkoja tosin voi tulla lisää, jos arvokisoja halutaan vielä entisestään kasvattaa. Sensijaan televisioinnin suhteen voidaan nähdä piakkoin suuriakin muutoksia, sillä sekavaan sinkoiluun on tultava loppu.

Jotta tulisin lukijalle paremmin ymmärretyksi listaan tähän vielä muutaman vision telestä:
- GPS-seuranta tuottaa tiedon mitä tapahtuu –> tieto käsitellään
- Selostaja ymmärtää mitä maastossa tapahtuu –> kertoo tarinaa
- Televisio ja netti välittää tämän tarinan –> yleisö hullaantuu

Visioni edellyttää, että live-tilanteessa saadaan käsiteltyä se tieto mitä maastosta eri kanavia pitkin reaaliaikaisesti tulee. Live-tilannehan on erityisen tärkeä siihen liittyvän jännityksen vuoksi. Granlundin ilmaveivikin olisi jäänyt palkitsematta, ellei Mertaranta olisi sitä kyennyt varjelemaan. Näitä tiedonkäsittelyn ja suunsoiton mestareita lajimme kaipaa, jotta siitä voi kasvaa itseään suurempi.

t. Marko

P.S. Onnittelut VeVelle! Olette tehneet pitkään asioita niinkuin pitääkin ja nyt se palkittiin. Olette aito esimerkki suomalaisesta seurasta, josta löytyy niin lasten ja nuorten kuin harrastajien ja huippujenkin polut kaikessa monimuotoisuudessaan. Nyky-yhteiskuntaan verrattuna sanoisin, että toimintanne on oikeasti kestävää.

Media on nyt näin vaalien alla täynnä kaikenlaisia presidenttitenttejä. Tentit ovat siitä ongelmallisia, että ne ovat läpäistävissä joko tärppejä lukemalla tai valehtelemalla. Sen vuoksi olenkin laittanut pressaehdokkaat nyt perinteisen tentin sijasta veritestiin. Veritestillä kun voidaan erottaa puhdasveriset ehdokkaat syntisistä.

Koska en saanut kaikkia ehdokkaita lansetin ääreen joudun käyttämään testissä elämäntapaselvityksiin pohjautuvaa dataa. Seuraavassa kuvassa onkin esitetty veriaineistostamme tehty kooste, jonne ehdokkaatkin saadaan helposti sijoitettua.

Presidenttiehdokkaathan ovat siis Paavo Arhinmäki (Vas), Eva Biaudet (RKP), Sari Essayah (KD), Pekka Haavisto (Vihr), Paavo Lipponen (SDP), Sauli Niinistö (Kok), Timo Soini (PS) ja Paavo Väyrynen (Kesk). Näistä ehdokkaista kaikkein eniten selitettävää on kaksikolla Niinistö-Soini. He kun sijoittuvat taulukossa heikoimman kolmanneksen joukkoon.

Niinistön elämäntavoista tiedämme, että hän on tupakoinut lähes koko aikuisikänsä. Tupakoitsijoiden elämäntapa tuottaa pahaa verta, joten hän on mielestäni tällä hetkellä kyvytön johtamaan Suomen kansaa. Myöskin Soini ylipainoisena vaikuttaisi olevan liian epävarma kortti finaalikierrokselle.

Pressatestin keskimmäiseen lohkoon sijoittuvat ehdokkaat Biaudet, Essayah ja Lipponen. Biaudet kertoo harrastavansa kahviloita, joten uskoisin päivittäisen kuppikoon olevan tavanomaista suurempi. Lipponen puolestaan ilmoittautuu riskiryhmään korkean ikänsä puolesta. Oletamme, että kuvaajan vanhuspiste siirtyisi oikeaan yläviistoon, jos siinä otettaisiin huomioon tarkemmin Lipposen ikäiset eli yli 70-vuotiaat.

Sari Essayahia pidetään terveyden perikuvana, onhan hän kävellyt maailman ja Euroopan mestariksi asti. Urheilijoiden ongelmana on kuitenkin erilaiset puutostilat, joita kova harjoittelu aiheuttaa. Vaikka Sari onkin päässyt urheilu-uran jälkeisellä kaudella leveämpien pöytien ääreen uskoisin, että kapealla tiellä kulkeminen on häneenkin jälkensä jättänyt.

Presidenttipelin viimeiselle kierrokselle näyttäisivät siis jäävän ehdokkaat Arhinmäki, Haavisto ja Väyrynen. Arhinmäki ja Haavistohan tunnetaan kasvissyöjinä, joten heidän tekemät päätökset näyttäisivät syntyvän puhtaalla verellä. Mutta mitä ihmettä ehdokas Väyrynen tekee toisella kierroksella?

Tutkimustemme mukaan ehdokas Väyrynen on aktiivinen karppaaja. Karppaajathan tunnetaan sokerirajoitteisesta ruokavaliosta, joka voidaan koostaa joko nesteiden, proteiinin tai rasvan määrää ruokavaliossa lisäämällä. Uskoisinkin Väyrysen (syntyperäisenä keminmaalaisena) löytäneen jo karppauksessakin tehokkaimmin toimivaan suuntaukseen eli emäksisten nesteiden juomiseen.

Galluppeja kokonaisuudessaan tutkittaessa vaikuttaisi siltä, että kansan kyky erotella puhdasveriset vaihtoehdot muista näyttäisi jo jossain määrin toteutuvan. Toki Niinistön grillaaminen on vielä edessä, joten verilabra jää odottelemaan B-näytteiden valmistumista.

t. Kampanjapäällikkö

Korkkiruuvi ja muut radalla.

Pasi provoili hitaiden miesten eduksi viimeisimmässä jutussaan. Ennenkuin julistamme tuomiopäivää nopeille voisimme hieman perehtyä valmennuksen anatomiaan. Se kun tuntuu rajoittavan edelleenkin jopa kaikkein pätevimpienkin suomalaisvalmentajien toimintaa.

Kaavahan menee siis seuraavanlaisesti: Joku pärjää kullan arvoisesti olympialaisissa tai MM-kisoissa. Seuraavana syksynä hänet kutsutaan valmennusseminaariin luennoimaan harjoitusmenetelmistään. Suurin osa valmentajista (ja kaikki urheilevien lasten äitit ja isät) omaksuvat uuden mestarin julistaman tavan harjoitella. Tämän matkimisen seurauksena hiihtäjät vetää nyt Happoa ja kestävyysjuoksijat Isoa Mäkeä. Suunnistajat hieman pohtivat onko se Minnaa, Pasia vai Topia. Ihan vain huomatakseen muutaman vuoden päästä, ettei se toiminutkaan kuin muutamilla. Missä vika?

Olemme anatomisesti erilaisia ja meidän on juostava niillä anatomisilla rajoitteilla mitkä olemme syntymässämme saaneet. Jos hitaan lihastyypin ja anatomialtaan koko jalan askeleen omaava laitetaan tekeen aitadrillejä (päkiällä ja ylös) niin seurauksena on kehotyypin ajautumista jumiin tai jopa ihan oikeisiin rasitusvammoihin. Lisäksi treeni tuntuu vastenmieliseltä.

Valmentajat selittävät tämän tilanteen homeostaasin järkkymisenä: kyllä sen paremman kunnon sieltä pitäisi tulla, kunhan kehosi ensin tottuu nopeaan päkiäkontaktiin. No eihän se totu.

Tuottaakseen laajalla rintamalla tulosta lajien on hyväksyttävä kehotyyppien rajoitteet. Valmentajien on päästävä anatomian tasolla siihen pisteeseen, että he näkevät mitkä liiketyypit ovat urheilijalle luontaisia ja mitkä lopulta näistä luontaisistakin liikkeistä niitä kaikkein tehokkaimpia. Tämä osaaminen voidaan jopa kouluttaa, mutta yksinkertaisimmillaan se on urheilijan omaa kehon kuuntelua ja sieltä käsin toimivimpien liikemallien luomista.

Listaan seuraavaksi muutamia juoksun liikesuuntiin ja voimantuottoon liittyviä lainalaisuuksia, joita anatomiamme mahdollistaa (ja samalla siis myös rajoittaa):

Kehotyypit, liikesuunnat ja painovoiman käyttö:
- Päkiätykki, nopea voimantuotto päkiällä, ei juurikaan painon pudotusta (lyhyen) askelkontaktin aikana
- Painonnostaja, nopea voimantuotto takaa kantapäältä ylös, painon pudotus polvia ja lantiota hieman koukistaen suoraan alas
- Korkkiruuvi, hidas voimantuotto koko jalalta päkiälle, painon pudotus lantiota kiertäen viistosti alas eteen
- Halonhakkaaja, hidas voimantuotto koko jalalla, painon pudotus suoraan ja pitkälle alas eteen

Koska olemme vain yhtä tiettyä kehotyyppiä joudumme toimimaan sen mukaan. Esimerkiksi pertsan hiihdossa (suoran ladun vuoksi) painonnostajat ja halonhakkaajat pätkivät korkkiruuveilta ja päkiätykeiltä karkuun. Vastaavasti vapaalla (sivuttaisen liikkeen vuoksi) korkkiruuvit karkaavat muilta. Päkiätykeille suosittelen jo tässä vaiheessa lajin vaihtoa, koska ette tule selviämään lankun pitkästä liu’usta millään tyylillä edes siedettävästi.

Kun löydät omalle kehotyypillesi sopivan tavan tehdä liikettä seuraa siitä sekä hyvä olo välittömästi että erinomaista tulosta pidemmällä aikavälillä. Tämän vuoksi uusiakin liikkeitä opetellessa kannattaa sinun panostaa niihin ratkaisuihin, jotka tuntuvat siinä hetkessä hyviltä ja helpoilta. Anatomisesti tarkasteltuna helpolta tuntuva liike on kehollesi optimaalinen. Helposti syntyvä liike on sitä ominta itseäsi, koska se onnistuu hyvin jo ilman harjoitteluakin. Kehotyypin mukaisesti harjoittelemalla voit vahvistaa liikkeesi sellaisiksi, että niillä tulee myös hyvää tulosta.

t. Korkkiruuvi

Suunnistusta seuraava väki näki tänä vuonna mielenkiintoisen episodin, kun Isä, Poika ja Pyhä Henki laskeutuivat kansan keskuuteen. Hevoskuurin ja Suunnistus.netin palstoilla tapahtuma herätti pakanoiden ja fariseusten keskuudessa voimakasta vastarintaa. Monet peräsivät lisää Aavee Mari(n)oita sekä tarkempia ripittäytymisohjeita syntiensä sovittamiseen. Keskeisiksi kysymyksiksi jäivät: mihin tämä Hallelujaa oikein perustuu? Ja vaikuttaako se jotenkin omaan elämääni?

No, eipä se taida mihinkään vaikuttaa. Mutta spekuloidaanpa nyt kuitenkin.

Kaikki koulun uskonn… elämänkatsomustiedon tunnilta lintsanneetkin tietävät, että Isä puhuu (esim. fysiikkaa Aabrahamille) ja Poika tekee (esim. kävelee käsillä vetten päällä). Pyhä Henki sensijaan on mystisempi. Se kun tunnutaan kutsuvan paikalle aina niissä tapauksissa, kun Isän puheet ja Pojan teot eivät riitä.

Pyhä Henki on se energiahiukkanen, joka mahdollistaa suuret puheet. Ei kun siis teot. Pyhän Hengen suosioon päästäkseen on ensin nollattava itsensä. Nollaus tapahtuu siten, että asetat pääsi 0-leimasimeen ja annat sen vilkahtaa niin monta kertaa, että pääsi on varmasti deletoitu (esim. ylimääräisistä tavoitteista ja haluista olla jotakin). Nollaamisen onnistumisen tiedät siitä, ettet ole sen jälkeen yhtään mitään. Tämä tila mahdollistaa lopulta täyttymisesi Pyhästä Hengestä.

Kun nollaus tapahtuu niin tiedostat silloin oman, syvän elämäntehtäväsi. Kun pääsi ei ole enää kontrollisi vaan toimiasi ohjaa Pyhä Henki sydänkeskuksestasi käsin ymmärrät mitä olet tälle Maapallolle tullut tekemään. Joillekin tämä elämäntehtävän löytyminen voi tarkoittaa hidasta kääntymistä kohti valoa. Osalle kääntyminen tapahtuu nopeammin kuten esim. Paavalille Damaskoksen tiellä (Ap 9:3-9).

Pyhän Hengen vähitellen täyttäessä elämäsi muutut yhä enemmän automaatio-ohjaukseen. Autopilotti toimii siten, ettet voi kontrolloida tekemisiäsi vaan niitä ohjaa korkeampi voima, Pyhä Henki. Tämä hallinnan menettäminen, vaihteen siirto vapaalle on usein varsin virkistävää. Se voi esimerkiksi päättää kipusi tai avata lihaksistosi vuosia kestäneistä jumeista. Toki elämäntehtävän toteuttaminen voi merkitä myös jotain muutakin, mutta annapa Pyhän Hengen se näyttää.

Hyvää Joulua ja Pyhää uutta vuotta toivottaen!

t. Marko

Hiihtokausi on nyt avattu Ylläksen ja Saariselän maisemissa. Hisuliigan avaus meni osaltani vielä valvojan tehtävissä, mutta Lehtimäellä pitäisikin jo päästä lippuja halkomaan. Suunnan jengi on avauksen jäljiltä kolmantena liigassa, joten uusia iskuja odotetaan etenkin kakkosjoukkueen osalta. Ostimme pari uutta venäläistä tiimiin, joten Lumi-Toukolankin voitto saattaa olla keväällä huulilla. “Dmitrin” tosin häätys ensin oppia leimaamaan

Linnan juhliakin täytyy kommentoida, kun parketilla viiletti taas kasapäin tuttuja naamoja. Miesten viestijoukkueiden (Anttonen-Huovila-Ikonen ja Keskinarkaus-Tunis-Taivainen) suoritukset olivat tasaisen varmoja antaen tilaa naistensa loistolle. Kuusikosta etenkin Taivainen on parantanut merkittävästi otteitaan, jos viimeaikaisiin blogikirjoituksiin on uskomista. Saariselällä loppukiri ainakin irtosi sen verran terävästi, että miehessä saattaa sittenkin olla ainesta myös kesäpuolelle.

Keltaisen lehdistön missikisan voittoa ei kuitenkaan tällä kertaa suunnistukselle tullut. Epäilen, että syynä on (Merjan ja Anni-Maijan suorituksia väheksymättä) Minnan sairastelut. Minttu tulisi nyt pikimmiten saada kuntoon, sillä muutoin Sveitsikin uhkaa jäädä ruotsalaisille. Ehdotankin, että Minna lopettaa puheet treenistä, asettuu aloilleen ja antaa kehonsa tervehtyä. Fazerin täysjyvän rinnalla kannattaa vetää näin Joulun aikaan myös sitä sinistä.

t. Marko

Kausi on nyt paketissa, joten on aika tehdä yhteenveto menneeseen. Vuodelta 2011 kiikkustuoliin muistoksi jäi päällimmäisenä Suomen mestaruudet 24 tunnin suunnistuksessa ja hiihdossa. Mammuttimarssin voitto ja Lapin mestaruuden pokkaaminen maantieltä lämmittivät myös mieltä. Hiihtosuunnistuksessa tunkeuduin myös ensimmäistä kertaa A-finaaliin kuitaten erikoispitkältä 20., sprintistä 27. ja pitkältä 30. sijan.

Suunnistuksen puolella sensijaan tökki. Erikoispitkillä olin keskenkuntoisena 26. ja sprintissä pääsin hylättyjen listoille. Ehkä tässä pitäisi harkita päälajia uudestaan, kun syksyn SM-saldona oli vain eksymisiä B- ja C-finaaleihin. Ylipäänsä suunnistustani vaivaa tällä hetkellä motivaation puute. Maajoukkue on vielä liian kaukana ja viestitavoitteet puuttuvat eli jotain tarttis tehdä.

Saavutin tällä kaudella useampaan kertaan ultraimmuniteetin, joten sen varaan on jatkossakin hyvä rakentaa. Ultraimmuniteetti on siis tila, jossa voit juosta/hiihtää/urheilla loputtomiin ilman, että paikat hajoaa matkan vaikutuksesta. Hiihdossa ja seikkailu-urheilussa tämä tila on helposti saavutettavissa, mutta juoksussakin se onnistuu. Ensi talvena voisi E24:ssa kokeilla millä vauhdilla tämän immuniteetin voi säilyttää.

Harjoittelin tänä vuonna vielä varsin vähän (noin 450h) lähinnä huonon kunnon, pitkistä kisoista palautumisen ja töiden vuoksi. Vereni ei vielä kestä armotonta mättöä, vaikkakin lähes kaikki urheilijoille tyypilliset profiilit verestäni ovatkin poistuneet. Hermostoa kuormittava tehotreeni luulisi avaavan vielä viimeisenä kantona kaskessa olevan imusuonistoprofiilin, joka aika ajoin vielä näyttäytyy.

Kauden keskeisinä tuotoksina olivat kehon kuuntelun oppaan toinen painos sekä puhtaan verikirjan kirjoittaminen yhdessä Mikon kanssa. Kiitos Päiville kaikesta avusta kirjojen valmiixi saattamisessa! Kirjat ovat nyt päänavaus tarkempaan tiedon jakamiseen. Jospa sitä seuraavaksi paketoisi luomu-urheilun niin voisi muutosryhmätkin edetä töissään.

Automatisoidun kuivaveripalvelun osalta pääsimme betatestaus-vaiheeseen. Jos hyvin käy niin saamme systeemistä toimivan version talvella valmiiksi, jonka jälkeen maahan voidaankin alkaa kouluttamaan uusia kuivaverinäytteenottajia. Myös uusia verimikroskopisteja alalle kaivataan.

Kemin Palloseuran kasvattina teen paluun viheriölle. Vaihdelaatikostani on viime vuosina löytynyt vain D niinku diesel, joten tuon vaihteen voisi päivittää D = drive-versioon. Kohdallani se tarkoittaa käytännössä tehotreenien lisäämistä. Jos joku tarvii pelikaveria tai olet muuten vain lähdössä tekeen jotain tavallista kovempaa niin otapa yhteyttä.

t. Marko

P.S. Tässä vielä muutama muu kone, jota on käynnistelty:

Mammutin Mahoton on nyt sitten kaadettu. Saavuimme Nopsajalan eli Nurmisen Jounin kanssa 170 kilometrin reitiltä maaliin vajaa varttitunti ennen deadlineä (24h). Tässäpä hieman tarkempaa selontekoa kisan kulusta ja lopputulokseen vaikuttaneista tekijöistä.

Mammuttihan tunnetaan kömpelöstä luonteestaan, joten olimme päättäneet Mikon kanssa ensin hieman härnätä sitä hännästä vetämällä. Aloitimme siis kovaa pitäytyen ensimmäisen tunnin ajan lyhempien sarjalaisten pääletkassa. Forsmanin Peten kääntäessä kikkaoikonsa puskaan huomasimme jääneemme Kuusiston Alpon kanssa yksin. Kontulan Kalashnikovilla näyttikin olevan vielä päkiäkontakti hallussa, kun alamäissä ei meinannut millään perässä pysyä. Olikin ihan hyvä, että päästiin hyvästelemään Alpo kolmosrastilla ja lähdimme taittamaan Mahottoman omaa lisälenkkitaivalta kohti Tammisaarta ja Pohjaa.

Flowjuoksu-vaihteeni oli napsahtanut jo heti alkumatkasta silmään, joten jäin tietoisesti tarkkailemaan Mikon menoa. Yöjalkani vipattikin Tammisaaren portilla jo siihen malliin, että aloin tsekkailla mestoja. Mikko sano, ettei nyt vielä tanssita vaan syödään. Ekenäsin keskusgrilliltä siis burgeri ja kokis Mikolle. Mä otan vain elektroniylijäämäistä.

Dragsvikin porttien jäädessä taakse alkoi ensimmäinen korpivaelluksemme kohti Pohjaa ja Nordcenterin golfpyhättöä. Ennakkoon olin suunnitellut pelaavani yhden kierroksen, mutta huoltotoimet pakottivatkin nyt vain muutamaan swingiin rangella. Mikolla ei nimittäin hampparin rasvat sulaneetkaan vaan golfkentän lähestymislyöntien ylämäkinyppylät jouduttiin vetään perinteisellä unissaan-röyhtäily-kävely-tekniikalla. Tässä vaiheessa olisimme voineet ajautua mamarimanalan syövereihin, mutta onneksi Jouni tuli takaa hetkeksi menoamme piristämään.

Pohjasta matkamme jatkui Dalkarbyn puistotien kautta Grabbskogiin ja Tenholaan. Nopsajalan kadottua horisonttiin keskityimme vain rauhalliseen taisteluhölkkään ja voimien keräämiseen. Mikon evakuoimissuunnitelmaakin mietittiin, mutta todettiin matkan olevan vielä liian pitkä Raatotaksille. Kuka tänne jaksais ajaa, kun olimmehan lähestulkoon reitin kauimmaisessa kolkassa. Rastilla 12 käytimme sitten Mikon virtajohdon irti ja sehän herättikin miehen.

Täytimme vesipullot viimeisen kerran ennen Tenholaa leimaten Villaverten, Krogbyn ja Öbyn tarkastuspisteet hyvissä voimin. Lappohjaa lähestyttäessä aamun valkeus koitti ja aloimme taas suunnitella tulevia vesileikkejä. Mammuttihan tykkää kylpeä, joten kaikenlaiset baywatch-viritykset ovat tähän väliin sallittuja. Tässä meidän tyylinäyte uimapukukierrokselta:

Lukijan kannalta on hyvä tietää, että tältä rastilta kuvattiin myös hieman toisenlaisiakin versioita.

Enää siis oli vain loppulenkki jäljellä. 65 kilometriä Hangon kankaita ja katuja pitkin. Tässä vaiheessa mopomme hieman keulivat, sillä Mikko jätti sadetakin pois ja mie suunnistin muutamaksi minuutiksi hukkaan. Rastin nro 30 poimittua olimme palanneet takaisin tuttuun ruotuun eli Mikko mietti keskeyttämistä ja mie vain painelin edessä lippuja haistellen. Hangon uimarannalle tullessa oli selvää, ettei Mikko kykene nilkkansa ja hilkkansa kanssa maaliin asti raahautumaan. Ainakaan siis alle 24 tunnin.

Annoin Mikolle reppuni ja pistin vitosen silmään. Väliajoista tiesin, että Nopsajalka on parikymmentä minuuttia edellä, joten Vesitornin ja Hiidenkirnun rastien jälkeen sainkin Jounin näkyviin. Nurmisen Jouni on siis se mies, joka veti yksin läpi Kytäjä-Jukolan kaikki osuudet. Jouni on tavoittanut kestävän elämäntyylin, joka näkyy rauhallisena suhtautumisena kiireellisiin asioihin. Tavattuamme Neuvostoliiton hautamuistomerkillä ymmärsin, että meidän täytyy yhdessä selvitä täältä pois.

Poimimme Hangon jälkeiset rastit sukkana. Råmossenin rastilla nro 45 koitti sitten pimeys, joten kaivoimme lamput esiin. Otin samalla Jounin repun kantoon, jotta pääsimme täyteen vauhtiin. Kisaorganisaatio lähetteli tässä vaiheessa tekstiviestitietoja, että jos tullaan lyhempien matkojen kärjen vauhtia niin nippanappa ehditään. Koverharin ylämäkeä juostessa aloin olla jo varma, että suunnitelmamme onnistuu.

Vedenottamo oli kuitenkin vielä ottamatta. Lähestyin rastia karttaa lukemalla, mutten hoksannutkaan soratien muuttuneen tavalliseksi kärrypoluksi. Seottuani polkuviidakossa päätin vetää reilusti vaan merenrantaan ja antaa Jounin poimia lippu 1300 löydetyn geokätkön kokemuksella. Ja niinhän se viimeinenkin laikka tipahti ja maaliin saapui kaksi onnellista Mammuttia.

Ensi vuonna uudestaan!

t. Mammutti-Marko

Suunnistusliitto vapautti viime viikolla Jani Lakasen työtehtävistä. Erottamisen syinä olivat erimielisyydet liiton linjaan. SSSL:n toimintatapa Janin kohdalla on vähän vastaavanlainen kuin omassa erottamistapauksessanikin v. 2006 eli pyritään toimimaan nopeasti ja toivotaan, että voitaisiin vaieta kuoliaaksi tapauksen yksityiskohdista ns. liiton linjan nimissä. Koska kyseinen menettelytapa tuottaa huippusuunnistuksen kannalta keskinkertaisuutta yritän hahmottaa nyt suurinpiirtein sitä kokonaisuutta missä liitossa linjan / linjattomuuden suhteen liikutaan.

Liiton linja oli siis vielä keväällä sellainen, jossa rohkeasti haetaan tuloksia ja pyritään kehitykseen. Niitä urheilijoita ja valmentajia, jotka satsaavat kannustettiin tavoittelemaan omia rajojaan. Nyt kun liiton valmentaja sitten tavoittelee rajojaan niin hänet potkaistaan pihalle. Mitä ihmettä?

Liittoon on nyt vuosien varrella pesiytynyt heikkotasoinen huippusuunnistuksen kehittämisryhmä, josta ei tälläkään hetkellä löydy valmennuksen asiantuntijoita. Valtaa ryhmässä käyttää 3 K:n kopla Kottonen-Kulmala-Kähäri. Näitä miehiä ei juurikaan tunneta linjoistaan, joten puranpa hieman nyt mitä heistä ajatellaan. He ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa tästäkin nahkapäätöksestä.

Valmennuspäällikkö Kähäri on esimerkillisesti noudattanut liiton linjaa eli toiminut kumileimasimena niille päätöksille, jotka kulloinenkin tj, päävalmentaja, kehittämisryhmän pj jne. on eteensä tuonut. Tämä kumileimasimena toimiminen on johtanut ympäripyöreisiin työpäiviin, jonka turvin oikeista, valmennuspäällikön omaan tehtäväkenttäänsä liittyvistä tärkeistä päätöksistä Petterin on voinut livistää sanomalla vain ettei ehdi. No, mihinkäs ne osaavat oto-valmentajat ovat sitten liitosta kadonneetkaan? Ja montakohan lajivalmentajan paikkaa on taas auki? Ilman hakijoita?

Toimitusjohtaja Kulmala on puolestaan ihan eri kaliiperin mies. Mika tulee Suomen armeijasta, joten sovituista päätöksistä on pidettävä kiinni. Janin tapauksessa tämä tarkoitti 2 viikon vaitioloa Hevoskuurin juttusarjalle ja kun aikaraja ei pitänytkään niin kenkäähän siitä on annettava. Kun siis alainen omatoimisesti arvioi tilanteen, ettei status quo mihinkään muutu ja tekee asialle jotakin niin siitä esimies palkitsee suoraviivaisella irtisanomisella. Tällaistako näköalattomuutta toimitusjohtajalta nykyään vaaditaan? Mahtaa Mikalla tulla hiki Mustin kanssa painiessa, jos toimintatavat jatkuvat entisellään.

Kehittämisryhmän pj Kottonen on sensijaan mystisempi mies. Hannun tullessa Suunnistusliittoon käsitin, että hän on yhteistyökumppaneiden edustaja. Kun Hannu sitten muutamassa seminaarissa avasi sanatonta arkkuaan niin nopeasti kävi selväksi, ettei hän osaa sitäkään. Miksi huippusuunnistuksen kehittämisryhmää johtaa henkilö, joka on täysin pihalla huippu-urheilusta? Nyt Hannu on saanut aikaiseksi tilanteen, jossa liitosta lähtevä toimitusjohtaja tyhjentää henkilöstöpajatson valmennuspäällikön kustannuksella. Onko tämä nyt sitä liiton linjaa jota halutaan?

t. Marko

P.S. Voisiko huippusuunnistuksen kehittämisryhmä kommentoida asiaa? Tai edes jollain tavalla määritellä mitä liiton linja oikein on? Alkaa nimittäin olla valmentajilla aika tukalat paikat, kun pitäisi kehitystä saada aikaiseksi ilman että saisi mitään tehdä. Tällaista laitetta kutsutaan ikiliikkujaksi ja käsittääkseni sitä ei ole vielä keksitty.

Vaarojen ultrasta tuli osaltani maratonin ja vaelluksen yhdistelmä, kun tummuin jo toisen kierroksen alkupuolella loppuneisiin energioihin. Tälle vuodelle Vaarojen pakollisista varusteista oli poistettu reppu, joten kokeilin selvitä Tour de Herajärvestä pelkällä juomavyöllä ja siihen ladatulla hunajapurkilla. Juomavyön taskuun sujautin lähtiessä kolme Snickers-patukkaa ns. pahan päivän varalle.

Lähdimme heti paukusta Mikon ja Hannun kanssa reippaaseen alkuvauhtiin ja muut tippuivatkin kyytistä metsään siirryttäessä. Alustavana taktiikkana oli pitää hauskaa ja sitähän riittikin Jauholanvaaran upeita maisemia katsellessa. Oma rengasvalintani (suunnistusnastarit) osui kohilleen, joten etenin kärjessä reittiä ja riskipaikkoja tunnustellen.

Kiviniemeen saavuttaessa olo tuntui varsin hyvältä, joten jatkoimme Ryläyksen puolelle samaa tahtia. Kolinvaaralta alas pudotellessa huomasin oman kulkuni napsahtaneen totaalisesti päälle, joten annoin vain mennä. Seuraavat 10 kilsaa kuluikin flow-maisessa tunnelissa vaaroja ylösalas kiikkuessa.

Pitkän tiepätkän jälkeen Kolin satamaa lähestyttäessä huomasin Hannun kirineen kantaan Lahtisen Laurin kanssa. Ukko-Kolin mäkivetoon tullessa kaksikko karautti ohi, joten toivotin Hannulle hyvää matkaa ja voimia loppuun. Hän taistelisi tänään voitosta.

Hotellin keittoa lusikoidessa aloin aavistella pahinta. Keiton maku nimittäin tuntui jo niin taivaallisen hyvältä, että sippaus saattaisi olla edessä. Nappasin vielä banaanin ja suklaapatukan naamaan ja eikun taas baanalle.

Vaarojen aiempien vuosien legendaarinen voittaja Siivarin Heikki ohitti Mäkrän laitaan noustessa sen verran hurjalla tahdilla, että totesin kisan omalta osaltani päättyneen. Loppumatka tulisi olemaan pitkää ja harrasta etenemistä taisteluhölkän ja konttauksen välimaastossa. Raatotaksia kun en aikonut viimevuotiseen tapaan käyttää.

Vaikka Vaaroilla tummuisikin niin aina on mahdollisuudet selvitä, jos jalat vain lihaksistoltaan vielä jotenkuten pelaa. Tällä kertaa mitään kramppeja tai vastaavaa ei ilmaantunut, joten pystyin tulemaan loppureitin läpi varsin “helposti”. Loppusijoitukseni oli 18. noin 2.25 Hannulle jääneenä.

Mammuttimarssi on kolmen viikon päästä ja siellä on vuoden kovin reissu tulossa. Nietosjärven Tommi on pyytänyt ratkaisemaan Mission Impossiblen (mamarin Mahoton-sarja), joten siellä pitäisi sitten Mikon kanssa selvitä 160 kilsan vuorokausiannoksesta.

Aattelin ottaa eväät mukaan.

t. Marko

Ihmeelliseksi näyttää nyt tämä huippusuunnistusmaailma menneen. Kansainväliseltä Suunnistusliitolta IOF:ltä tuli aivan käsittämätön arvokisaesitys, jonka jälkeen ei oikein tiedä enää kumpaan lajissamme tulisi keskittyä. Siis katu- vai maastojuoksuun. Jos IOF:n esittämät uudistukset toteutuvat niin kaikilla MM-matkoilla kultamitali on otettavissa peesaamalla. Miksi siis teemme saman virheen mitä maastohiihtäjät ovat jo tehneet? Kuka haluaa katsoa teeveestä tai gps-onlinestä kaikkien pallojen yhtenäistä helminauhaa? Eikö sitä näe jo tarpeeksi maastojuoksukisoissa?

Haluan uskoa demokratian voittoon, joka tässä tapauksessa on tuottanut Pakistanin, Panaman, Puerto Ricon, Taiwanin ja Kiinan Taipein tyylisten (perinteisten) suunnistusmaiden kannalta suotuisia arvokisamatkoja. Siis kuten nämä kahden hengen mixed relayt et cetera.

Jottei demokratiaa tarvisi Halla-ahon panssarein jouduttaa tulisi IOF:n välittömästi vetää esityksensä takaisin urheilijoiden pyynnöstä. 111 nimeä protestissa ja siihen päälle vielä alati laajeneva nettisigneeraus luulisi olevan kokeneille kartanlukijoille riittävän selvää tekstiä. Pois tuollainen pelleily!

Ihmetystä asiassa herättää myös se, että osaa noista esitetyistä uudistuksista ei ole lainkaan testattu tai ne ovat osoittautuneet kokeiluissa kehnoiksi. Mikä ihmeen kiire lajiamme on uudistaa sellaisilla kisamuodoilla, jotka eivät ole ilman televisiotakaan toimineet? Tuntuu aivan kuin olisimme valuneet norjalaisten pakkotv-aikakaudesta vielä astetta pidemmälle hallitsemattomaan kaaokseen, jossa harjaantunutkaan tv-katsoja ei tiedä enää mitä sieltä tulee. Siis MM-kisoissa, lajimme näyteikkunassa.

Onneksi Ranskan MM-kisoissa näimme suunnistusviihdettä parhaimmillaan. Ja vieläpä niillä perinteisimmillä matkoilla. Ehkä nuo lähetykset joku vielä muistaa. Ja painaa sitä toista äänestysnappia, kun seuraavan kerran päättäjiä valitaan.

t. Marko

Suunnistus.netin pesupaikalla pyydettiin kommentoimaan Hevoskuurissa haloota herättänyttä Lakasten henkisen valmennuksen juttua/juttusarjaa. Käytännössähän Suunnistusliitto on nyt vetänyt asiasta herneet nenään eikä jatkotoimista vielä tarkemmin tiedetä. Jotta skenaario valkenisi yleisölle paremmin niin käsittelen asiassa mukanaolleiden eri osapuolten toimia.

Lakaset ovat olleet viimeisen 20 vuoden aikana suunnistuksen uranuurtajia tuoden lajin pariin keskusteluun säännöllisesti sellaisia asioita, joita kentällä ei ole ennestään tunnettu. Janin (kuten Ensionkin) erinomainen kyky omaksua uudenlaisia ajattelun tapoja on näkynyt mielipiteiden julkituonnin lisäksi myös menestyksessä: mestaruuksia ja mitaleita on tullut. Tätä pohjaa vasten on mielestäni ihan ookoo, että kaksikko kertoo sellaisista asioista, jotka itse kokee tärkeäksi. Vaikkei se nyt kaikille ihan heti (tai edes koskaan) aukeaisikaan.

Liitto sensijaan on toiminut myös linjansa mukaisesti eli tässäkin tapauksessa hätäillyt. Vieläkään liitossa ei näytä olevan kanttia katsoa viimeisiä (no, tässä tapauksessa ei edes kunnolla ensimmäisiä ) kortteja vaan tyydytään keskinkertaisuuteen: juttusarjojen julkaisemiskieltoihin ja erotusuhkiin.

Hevoskuuri puolestaan on osoittanut suoraselkäisyyttä juttusarjan takana seisomisessa, vaikkakin toimituksellinen ote olisi voinut tässä tapauksessa olla vielä parempi. Nythän juttusarja julkaistiin siten, että lukijoille tarjoiltiin vain johdanto, jonka perusteella he joutuivat muodostamaan kokonaiskuvan. Nettijulkaisuna parempi lähestymistapa olisi ollut joko tekstin muokkaaminen tarkemmin urheilun esimerkkejä sisältäväksi tai kerralla pitkässä muodossa julkaistuun artikkeliin. Nettiin kuitenkin mahtuu pitempikin pätkä kerrallaan.

Mielestäni asiassa ei nyt ole muuta vaihtoehtoa kuin juttusarjan julkaiseminen kokonaisuudessaan. Jos hutut jäävät Enskan pöytälaatikkoon niin miten ne sieltä voisivat opponoinnin kautta tiivistyä uusiksi clock-rocking-pedoiksi? Liitto puolestaan voi sanoa sille huolestuneelle isukille, että katsotaan nyt rauhassa nämä jutut loppuun ennenkuin toimitaan. Aika kun tässä(kin) asiassa on ns. liiton puolella.

t. Marko

Aikku sen aloitti ja Anssi jatkoi. Nyt tuntuu kuin väärin harjoitteleva suomalaisurheilija ei olisikaan syyllinen omiin vaivoihinsa. Hänellä kun vain sattuu olemaan mystinen mykoplasma.

No, eihän ne urheilijat ainoastaan syyllisiä ole. Lääkärit kun eivät saa keskinkertaisella mykoplasmatestillään varmaa diagnoosia ja näin ollen antavat urheilijalle turhan paljon jossittelun varaa. Tilannetta kärjistää se, että mykoplasmavasta-aineet saattavat näkyä jopa puolen vuoden päästä infektiosta. Urheilija ei siis voi tarkkaan tietää onko mykoplasma vielä veressä vai ei.

Ollakseen muotitietoinen urheilija voi jatkaa selittelyä tai hakeutua paremman asiantuntemuksen pariin. Elävän veren testillä osa mykoplasmamuodoista saadaan kiinni ilman spekulaatioita viiveistä sun muusta. Kun punasolusi pinnat ovat täyttyneet mykoplasmabakteereista niin elävän veren kuvasi näyttää tältä:

Mykoplasman täplikäs muoto.

Yleiset mykoplasmaohjeet suosittelevat käsien pesua, desinfiointia, vakaata ravitsemustilaa ja riittävää unen määrää (Vasankari 2011). Sälältä kuulostaa. Siivotaksesi mykoplasman verestä suosittelen:

1. Nukkumaan riittävästi, jotta veresi puhdistuu.
2. Kuuntelemaan kehoasi ja urheilemaan vain palautuneena.
3. Juomaan emäksisiä (tarkemmin ottaen voimakkaan ORP-arvon omaavia) nesteitä.

t. Muotitietoinen

A, B, C, D, E… F, G, H, I, J?

Tein perinteisen metsäsuunnistuksen väliviikonloppuna pikavisiitin tarkkuussuunnistukseen korkkaamalla SM-tempon Kontiolahdella. Tempohan on tulossa MM-ohjelmaan Vuokatissa, joten nyt on vielä hyvää aikaa valmistautua kisoihin. Jos olet joskus tarkkuussuunnistanut ja kyllästynyt rastimääritteiden tutkimiseen sekä rastien ylimittaamiseen eri suunnista niin unohda se. Temp-O kun on ihan jotain muuta!

Tempossa ideana on ratkaista kullakin istumalla eteenaukeavat kolme rastitehtävää mahdollisimman nopeassa ajassa. Jos haluat Suomen mestaruuden voittaa niin alle 7 sekuntiin tulisi oikea vastaus kyetä tuottamaan. Itselläni vastaustahti olisi hyvin finaaliin riittänyt, kunhan vain olisin vielä aakkoset muistanut. Tai no edes ne viisi ensimmäistä kirjainta

Koska tempo on lajina vielä varsin uusi niin mielestäni sääntöjä tulisi vielä joiltain osin pohtia olisiko niissä kehitettävää. Lajista on tehtävä nykyisen leppoisan tunnelman säilyttävä (armoton) arvokisamuoto, jossa tehtävien aloittamiseen ja vastaamiseen liittyvät epäkohdat on eliminoitu. Näitä epäkohtia edustavat mielestäni tällä hetkellä sekä epäselvä rastien merkitseminen että rastien aloittamiseen liittyvä kysymys.

Jotta temporastit toimisivat kilpailijan ja yleisön kannalta oikein olisi ne yksiselitteisesti tunnistettava ja mielestäni tämä edellyttäisi rastien merkitsemistä kirjaimin (esim. lieriö roikkuvaan rastinaruun). Kokeneet tarkkailijathan osaavat jo laskea vasemmalta oikealle, mutta selitäpä aloittelijalle tai vaikkapa toimittajalle kyseistä merkitsemistapaa niin vaikeaksipa menee. Esim. Jakokosken finaalissa nähtiin nyt teatterirastilla tilanne, jossa monet yleisöstä ajattelivat rastien olevan katoksittain järjestyksessä A, B&C ja D&E, kun oikea järjestys olikin A, B&D ja C&E.

Infran selkeyttäminen poistaisi myös tarpeen kysyä tehtävän aloittamiseen liittyvää kysymystä: “Näetkö edessäsi aukeavat viisi rastia?”. Tällähän hetkellä tuohon kysymykseen voi vastata, että en näe ja tankata samalla infrassa näkyvää maastoinformaatiota vastausajan minimoimiseksi. Jotta aloittaminen toimisi oikein niin mielestäni tehtävän tulisi alkaa heti välittömästi kilpailijan istuttua katselupenkkiin ja saatuaan rastitoimitsijalta kartat käteensä. Erillissääntö ehkä voisi vielä ohjata penkkiin istumisen nopeutta tyyliin “Tehtävärastille tullessaan kilpailijalla on viisi sekuntia aikaa istua vastauspenkkiin.”

Mutta näistä pienistä viilauksista huolimatta isot kiitokset vielä kerran Laurille ja Sisun porukalle erinomaisesti järjestetyistä kisoista! Tempo avasi upean ja uudenlaisen maailman salapoliisien työhön. Nyt rikokset on ratkaistava myös nopeasti!

t. Holmes

SM-pitkä tuli ja meni. Osaltani. Lauantain karsinnassa koitin painaa kaasua, mutta mitään ei tapahtunut. En ollutkaan vielä palautunut rogainingista ja piikistä, vaikka perjantai-iltana olo tuntuikin jo varsin vakaalta. Sunnuntain B-finaalissa liputin alun rastit mallikkaasti kärkipaikalla, kunnes tipahdin kartalta ja jätin tosissaan leikkimisen sikseen.

Suoraviivainen eteneminen pienipiirteisellä alueella pitkillä rastiväleillä on edelleenkin taito, jota täytyy hioa. En näytä tuota tekniikkaa vielä osaavan kompassilla enkä ilman sitä. Auringon varjoa voisin ehkä seuraavaksi systemaattisemmin kokeilla, aina kun sitä on tarjolla.

Syksy näyttää nyt menevän pitkiin kisoihin valmistautuessa, joten Alavuden keskimatkalta tai Sastamalan SM-yöltäkään ei liene jäävän jälkipolville kerrottavaa. Maratonit polttelevat, joten nousevan kuormituksen periaatteella aion kisata Kiimingin ennen Vaarojen ultraa ja Mammuttia.

t. Marko

P.S. Suomen yleisurheilu konttaa nyt sen verran pahasti, että pääsin jopa tuulettamaan Lapin mestaruutta piikillä. Olemmekin jo useamman vuoden tiedostaneet tilanteen ja sijoittaneet e-Coachin (isot) markkinointirahat ulkomaille. Tässä edustusurheilijoidemme Gerdin ja Usainin näytteet ns. To the World-logotuuletuksesta

Rokkasimme 24 tunnin suunnistuksen Suomen mestaruuden Raaseporin vaativissa maastoissa. Reitillemme kertyi kokonaispituutta noin 130 kilometriä ja selvitimme sen alle puolen tunnin virheillä. Kisan tarkemmat tulokset löydät täältä.

Rogaining on Mikon sanojen mukaan leipälajimme ja niinhän siinä nytkin näytti käyneen. Juoksimme kovaa ensimmäisen päivän, vaelsimme hitaasti mutta tarkasti yörastit ja karautimme sitten lopullisesti muilta karkuun toisen päivän aamuna. Kullaanjärven kierto meinasi mennä hilkulle, mutta ehdimme noin neljä minuuttia ennen deadlineä maaliin. Tällä kertaa deadlinellä maattiinkin sitten tovi, sillä sen verran koville reilun kahden tunnin loppukiri otti

Mestaruuden taustalla oli hyvä valmistautuminen, sillä Raaseporin kisaa edeltävinä viikkoina vedimme kolme pitkää kisaa (yli 3h) sekä vajaa kymmenkunta muutamaa lyhempää rutistusta. Kisan alusviikolla koulutimme ensimmäiset uudet verimikroskopistit Suomeen, joten viiteen päivään ennen kisaa emme juurikaan enää liikkuneet/treenanneet.

Fyysinen valmius tuntui heti alkumatkasta erinomaisena kulkuna emmekä edes joutuneet juuri syömään kisan aikana. Itse vedin (karhuna) hunajaa ja Mikolle kelpasivat (sutena?) taatelit. Myös mustikka- ja vattupensaita hyödynsimme ylämäissä ja tauoilla. Luonnonvesiä joimme ja täyttelimme matkan varrelta juomapulloihin sen verran, ettei nestehukka päässyt yllättämään. Vintti pimenikin kisan aikana vain kerran aamuyöstä, kun nukuksissa kävelimme sillanylitysristeyksen pitkäksi.

Näin kaksi päivää kisan jälkeen jaloissa tuntuu varsin hyvältä. Olen oppinut juoksemaan pehmeällä, jalkoja säästävällä askeleella ja nastaritkaan eivät enää tuota juuri ongelmaa. Isovarpaan kynsi tosin vielä tummuu ja joitain pieniä pintavaurioita pienempien varpaiden ympärillä esiintyy, mutta hyvin jalat vielä jaloiksi tunnistaa

Alustavasti olin suunnitellut palauttelevani Raaseporin kisan jälkeen totaalilevolla Liedon SM-pitkälle, mutta nyt tuntuu siltä, että väliin mahtuisi myös Muurolan Piikki. No, katsotaan parin päivän päästä mikä on fiilis.

t. Marko